Ralli on aikoinaan tunnettu niin nopeus- kuin myös kestävyyskilpailuna. Iäkkäämmät ihmiset muistavat varmasti, kuinka esimerkiksi kotimaista Jyväskylän Suurajoja (nykyistä Neste Rallia) ajettiin useita päiviä aina yötä myöten. Nykypäivän trendi on hieman erilainen, sillä rallikilpailu alkaa yleensä aamulla klo 10 tai 11 ja loppuu klo 17 tai klo 18 ollen kuitenkin edelleen niin nopeus- kuin myös kestävyyskilpailu.
 
Laukaasta kilpailuun osallistui kylän oma poika, Suolahden Rengaskanava Oy toimitusjohtaja Mikko Kauppinen. Kartanlukijana Mikolla oli Matti Janhunen ja kilpurina heillä on yksi Suomen kauneimmista sekä ehdottomasti myös nopeimmista -80 luvun takavetoisista Toyota Starleteista. Mikko on kuluvan kauden aikana väläytellyt erinomaista vauhtiaan muissa rallikilpailuissa ja niinpä hän lähti pienoisena ennakkosuosikkina matkaan.
 
Mikko ei kuitenkaan taistele Suomen mestaruudesta, sillä niistä kilpaillaan neljässä eri ryhmässä, joissa kaikissa ajetaan paljon uudemmilla autoilla kuin mitä Mikon Toyota Starlet on. Kauppinen kuitenkin osallistui ns. rallin lisäluokkana ajettuun kansalliseen F-ryhmään. Tämänryhmän autot ovat hieman vanhentuneita, mutta silti täysverisiä kilpa-autoja.
 
SM-rallifinaali käsitti 18 vaativaa erikoiskoetta. Reitiltä löytyi niin vauhdikkaita sora- kuin myös vaativia asfalttierikoiskokeita. Rallin vaativuutta kuvaa hyvin se, että 145 kilpailijaparia lähti matkaan joista vain noin puolet näki maalilipun. Sen sijaan Mikon kilpailu sujui koko viikonlopun erinomaisissa merkeissä. Kauppinen hallitsi kilpailua aina ensimmäisestä erikoiskokeesta asti ajaen yhteensä 16 erikoiskokeelle nopeimman ajan näin voittaen myös koko kilpailun kahden minuutin erolla toiseksi tulleeseen ja kotiteillä ajaneeseen Riihimäen Pasi Hapulahteen. Voidaan siis puhua miltei ylivoimaisesta voitosta.
 
– Vauhti oli koko ajan hienoa. Mukava oli ajaa rallikilpailua kerrankin ilman ongelmia. Tosin oli meilläkin hetkemme, sillä yhdellä erikoiskokeella meinasi ratti tippua, pimeässä ajetulla erikoiskokeella valot menivät pois päältä ja lopussa vielä moottori alkoi vuotamaan öljyä, kommentoi Kauppinen jatkaen – Sorapyörillä asfaltilla kilpaileminen oli erityisen hauskaa ja pistihän se hymyilyttämään kun kahdella erikoiskokeella jäimme vain hieman nelivetoisten, turboahdettujen ja huippuunsa viritettyjen WRC-autojen vauhtista.
 
Jo ennen kilpailuun starttia Rengasalan ammattilaisena Kauppinen tiesi voiton salaisuuden. – Niin siviililiikenteessä kuin myös autourheilukilpailuissa rengasvalinnat näyttelevät erittäin suurta roolia siinä kuinka auto tien pinnassa eri olosuhteissa pysyy. Pystyin hyödyntämään omaa tietotaitoani ja pito sekä myös vauhti oli sen mukaista, kertoi kilpailuun erittäin tyytyväinen Kauppinen.
 
Tulevana viikonloppuna ajetaan Suomen toiseksi viimeinen rallikilpailu kilpailukaudella 2004. Kauas ei Laukaasta tarvitse kilpailua lähteä katsomaan, sillä riittää että suuntaa Hankasalmelle järjestyksessään toiseen Revontuliralliin. Myös Mikko nähdään viivalla ja vaikkei hän itse vaatimattomana miehenä suostu myöntämään niin on hän yksi ehdoton ennakkosuosikki ajatellen myös koko rallin voittoa. Muistamme alkuvuodesta, kuinka Laukaan Peurunkarallissa Mikko ajoi yleiskilpailun toiseksi vanhentuneella, takavetoisella kalustolla.


Teksti: Jani Kekoni / Plopcrew Productions

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste