Lähtönumerolla 105 Keski-Uudenmaan erityisen vauhdikkaille pikataipaleille suuntasi laukaalainen BMW M3 ralliautoa ohjastanut Mikakiracing kuljettajiensa Mikko Kauppisen ja Matti Janhusen kanssa. Maalia parivaljakko ei koskaan nähnyt, sillä kilpailun neljännellä pikataipaleella Kauppisen liian ahne ajolinja kostautui sisämutkassa vaanineen kiven aiheuttamiin vahinkoihin – Alatukivarsi rikkoontui ja pyörä kääntyi auton alle. Koska huoltoon oli matkaa kaksi erikoiskoetta sekä pitkä siirtymätaival, päättivät Mikko ja Matti heittää pyyhkeen kehään.
– Emme nuotituksessa olleet tarpeeksi selvästi huomioineet erikoiskokeella sisämutkassa vaaninutta kiveä, jonka järjestäjät olivat kyllä hienosti maalilla merkinneet. Liian ahne ajolinja ja alatukivarren osuminen siihen pakottivat meidän jäämään tien sivuun, kertasi keskeytyshetkellä F-ryhmän toista sijaa hallussaan pitänyt Kauppinen jatkaen.
Kilpailun kolmella ensimmäisellä pikataipaleella Mikakiracing oli yllättynyt vauhtiinsa. Tiimin sorakauden ja heidän uuden BMW M3 ralliauton ensiesiintyminen soralla sai moneen otteeseen kuljettajien suupielet nousemaan ylöspäin. Kolmen pikataipaleen jälkeen Mikko Kauppinen ja Matti Janhunen oli F-ryhmän toiseksi nopein kilpailijapari. Johdossa ajoi Seppo Kopra täysin omilla sekuntiluvuillaan.
– Baijerilaisen ralliauton voima sekä pito tiehen on aivan uskomaton – Mutkia ei tarvitse eikä välttämättä edes pysty ajamaan kaasu auki. Toisella erikoiskokeella ajoimme pitkään vitosvaihteella rajoitinta vasten. Pikataipaleella olleet kilometrien mittaiset suorat tuntuivat siten erittäin lyhyiltä. Huolimatta harmittavasta keskeytyksestämme oli fantastista nähdä automme todellinen potentiaali. Odotammekin erittäin suurella mielenkiinnolla seuraavaa, heinäkuun ensimmäisenä lauantaina ajettavaa kilpailua, kertoi II-kuljettaja Janhunen.
– Vaikka olimme hyvässä vauhdissa ja palkintokorokesijassa kiinni, täytyy nostaa hattua Seppo Kopralle, joka oli kolmella erikoiskokeella ajanut 36,7 sekunnin johtoaseman. Heidän tiimissään on kevään kotitehtävät tehty huolellisesti, jolloin tulostakin syntyy. Parantaaksemme omaa kilpailukykyämme on meillä edessä tiivis testirupeama automme alusta- sekä moottoripuolella. Kilpailukauden tavoitteemme on asetettu elokuun alussa Suomen MM-rallin yhteydessä ajettavaan Vetomies -kilpailuun, summasi Kauppinen.
Kilpailun ylivoimaisessa johdossa ajanut Seppo Kopra joutui myös jättämään kilpailun kesken neljännellä erikoiskokeella rengasrikon seurauksena. Näin voittoon ajoi tasaisen varmoja suorituksia vuodesta toiseen esittänyt Pasi Hapulahti II-kuljettajansa Jukka Kaartisen kanssa.
Pelimies Challenge jatkuu heinäkuun ensimmäisenä lauantaina SM-O.K Auto rallissa Kouvolassa. Mikakiracing nähdään viivalla entistä nälkäisempänä ja kotiläksyt tehtynä.
Lopputulokset Keski-Uusimaa SM-ralli, F-ryhmä
1. Pasi Hapulahti, BMW M3 53.11;5 sek
2. Jarkko Mustonen, BMW M3, +6,4 sek
3. Samuli Nevä, Toyota Starlet, +35,4sek
Lisätietoja löydät Mikakiracingin kotisivuilta osoitteesta www.mikakiracing.net
Mikakiracing tiedotus,
Jani Kekoni / Plopcrew Productions
Digitaalisen median tuotantostudio
www.plopcrew.net
040 515 6870