– Uran toinen asvalttiralli, ja kerta kaikkiaan aika mielenkiintoiset tiet odottavat. Vaativuutta riittää. Opetellaan taas aluksi vähän sitä asvalttiajamista ja auton käyttäytymistä, ja sen jälkeen koitetaan pitää vauhtia yllä. Varsinaista tulostavoitetta on vaikea sanoa. Luokkavoitto nyt tietysti, mutta tärkeintä olisi ajaa jälleen maaliin ja oppia kaikenlaista, Pajunen miettii.

 

Pajunen on voittanut oman luokkansa kaikissa ajamissaan kolmessa osakilpailussa. Junioreiden mestaruussarjassa Pajunen on viidentenä vain 12 pistettä kärkipaikkaa pitävästä toisen polven kuski Elfyn Evansista. Yhtenä kruununa, vaikka kausi on vasta puolivälissä, Pajunen on jo valittu Pirellin kuljettajaohjelman finaaliin.

 

Teksti: Miiro Koivula

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste