– Kovat ovat panokset. Toivottavasti ruuti on kuivaa. Ja kyllä se on, Katajamäki sanoo.

– Näin kauden pitääkin päättyä. Viimeinen kisa, ja se kumpi on maalissa edellä, hänestä tulee mestari, Salo laskee.

Katajamäen ja Salon lisäksi Jari Ketomaalla (58 p.) on edelleen mahdollisuus ison N-ryhmän SM-titteliin, mutta se on käymässä ohueksi. Käytännössä Ketomaan mestaruus edellyttäisi edellä pisteissä olevien Mitsubishi-kuljettajien keskeyttämistä. Automerkkien puolella Mitsubishi on jo varmistanut 17. peräkkäisen suomenmestaruuden. Katajamäki ja Salo ajavat Mitsubishi Lancer Evolution IX –autoilla.

– Edellinen osakilpailu Uudessakaupungissa päättyi voittooni, ja auto on nyt säädöiltään todella hyvä. Tiedän rehellisesti, että oma vauhti riittää voittoon. Voisi sanoa, että nyt minä hallitsen autoa eikä toisinpäin. Olen todella luottavainen, Katajamäki sanoo.

Katajamäki on juhlinut voittoa Mikkelin osakilpailussa vuonna 2005. Salo puolestaan on kartanlukijansa Mika Stenbergin kanssa ollut ykkönen Savon sorateillä peräti kolmesti.
– Mikkelissä on varmasti SM-sarjan parhaat tiet. Viime vuoden hopea pitää kirkastaa kullaksi. Voitto ja mestaruus ovat ainoat tavoitteet. Mitään muuta ei lauantaina mietitä. Valmistautuminen on tehty huolella, ja olemme valmiina koitokseen, Salo miettii.

Mikkelistä tarjotaan 1,5-kertaiset SM-pisteet, ja kun loppupisteisiin lasketaan seitsemän osakilpailun jälkeen kuusi parasta tulosta, on mestaruusmatematiikka hieman kimurantti. Kosti Katajamäki on ainoana kärkikuljettajista saanut pisteistä kaikista kauden aikaisemmista kilpailuista. Loppupisteissä huomioidaan kuusi parasta tulosta seitsemästä, joten Kostin pistetilille rapsahtaa neljä pistettä vähemmän kuin sijoitus edellyttäisi. Tämän vuoksi peli on selkeä tiimikaverusten Salon ja Katajamäen: kumpi on maalissa edellä, hänen on lopputilastossa ylempänä.

– Voitolla tulee mestaruus. Koko ajan mennään kaasu pohjassa, eikä matkan varrella mietitä kertaakaan pisteitä. ”Katse eteenpäin ja kaukovalot”, eikös se Marcus Grönholm joskus niin murjaissut, Katajamäki virnistää.

– Pistelaskusysteemi suosii tasaista kuskia. Itsellä on vähän tapana, että pitäisi aina voittaa. Se on välillä kostautunut. Nyt ajetaan täysin oma suoritus, ja lasketaan ne pisteet sitten lauantai-iltana kisan jälkeen. Sunnuntaina matka jatkuu Kiinaan ajamaan sikäläisestä mestaruudesta, Salo muistuttaa.

Kilpailu Mikkelissä alkaa lauantaina kello 10.01. Suomenmestaruutta juhlitaan Mikkelin torilla iltaviideltä. Vaakuna-rallissa ajetaan seitsemän erikoiskoetta, joiden yhteismitta on 94 kilometriä.

Teksti: Pekka Koski

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste