Kolmanneksi ajanut MMR Team jäi kakkossijasta vain 0,6 sekuntia.
– Olimme lähellä nousta viimeisessä mutkassa toiseksi, mutta ohitus ei aivan onnistunut, MMR Teamin Emma Mäkinen totesi kilpailun jälkeen.
Sarjaykkösenä kahden viikon kuluttua Jurvan Botniaringin moottoriradalla ajettavaan finaaliosakilpailuun matkaava MMR Team kilpaili Alastarolla seuraavassa kokoonpanossa: Emma Mäkinen, Janne Laine, Henri Laine, Mikko Ristiluoma, Petri Paimen ja Jarkko Karhu.
Märällä radalla ajettu kuusituntinen kilpailu toi mukanaan omat haasteensa.
– Rata oli koko kilpailun ajan märkä. Vettä satoi aika ajoin kaatamalla. Meillä oli pieniä vaikeuksia jo aika-ajoissa saada automme sadesäätöihin. Lähtöruutumme oli kauden heikoin, kahdeksas ruutu, mutta itse kisa meni ihan ok.
– Juuri ennen omaa ajovuoroani rata oli kuivumassa, joten automme säädettiin enemmän kuivalle kelille sopivaksi. Kun pääsin radalle, vettä tuli taas todella rankasti ja oma ajovuoroni oli taistelua olosuhteita vastaan. Piti keskittyä tiukasti. Ratin takana sai olla tarkkana koko ajan, Mäkinen kertoo.
Ennen kahden viikon kuluttua Jurvassa ajettavaa Endurance Cupin finaaliosakilpailua turkulaistunut Mäkinen nähdään Alastaron moottoriradalla kilpailemassa jo tulevana viikonloppuna Rata-SM-sarjassa V1600-luokan Minin ratissa.
Teksti: Marko Mäkinen