Vetomies-kilpailijat nuotittivat reitin jo kisaa edeltävänä sunnuntaina. Pasi ja Jukka käyttivät pohjana viimevuotisia nuottejaan. Useita korjauksia niihin kyllä tehtiin. Lähinnä nopeusluokissa. ”Nuotit on hyvät nyt. Niistä ei homma ainakaan jää kiinni.” Jukka kommentoi ennen kilpailua.
Kilpailun keskuspaikkana toimi tänä vuonna Jämsänkosken jäähallin alue, jonne oli loihdittu mahtavat puitteet Vetomieskisalle. Itse kilpailu aloitettiin WRC-letkan perässä Urrian erikoiskokella. Pätkän pääsi ajamaan läpi vain 22 f-ryhmän ajokkia, kunnes se keskeytettiin katsojan saatua kiven silmäänsä.Loput äffäläiset saivat eklla siihen mennessä sijalla 11 olleen autokunnan ajan. Pasi ja Jukka ehtivät ajaa erikoiskokeen läpi, mutta tulos oli kaikkea muuta kuin hyvä. Autokunta jäi pohjille reilu paikymmentä sekuntia.
”Aivan persiilleen meni. Ihan liian varovasti tultiin. Huimia aikoja äijät kyllä veti. Kisa on kuitenkin vasta alussa.” Pasi ruoski itseään ennen Ouninpohjaan menoa. Ouninpohjasta alkoikin sitten parin nousu kohti kärkeä. Ouninpohja länsi sujui jo todella hyvin, pari kellotti ajan joka oikeutti sijalle 7 yleiskilpailussa. Ouni itä meni vielä paremmin, ja Bemari lauloi toiseksi nopeiten koko kilpailussa.. Laukaan hurja Mikko Kauppinen veti pohjat, mutta joutui myös keskeyttämään heti Ounien jälkeen.
” Nyt tultiin kyllä hel*** hyvin. Varsinkin toi itä tuli aika makeesti. Ainut ongelma oli kypäräpuhelimien lakkoilu. Joutui suorastaan karjumaan nuotteja Pasille. Hyvinhän toi kuulemma kuuli.. Jotain hyötyä vanhasta rokkitaustastani….heh heh.” Jukka hekotteli huoltotauolla.
” Puhelimet on saatava toimimaan ennen Moksi-Leustua. Ei se Jukankaan ääni kestä tommosta karjumista melkein puolta tuntia., Muuten kaikki on mennyt hienosti. Ollaan vissiin toisena Häkkis-Ollin perässä. Kato on taas ollut kauhee. Kärryjä lähtee huoltoalueelta koko ajan. Ruuthin Pekkaa just lähtivät hakemaan.Kesken jäi myös Kauppis Mikolta. Ja Valtaala oli kaatuneena Kakaristossa, ns. Kuistilan paikassa..Asko(Sairanen) sieltä heilutteli et kaikki kunnossa.” Pasi huolehti tauolla..
Kilpailun ratkaisuksi muodostui yli 40 km mittainen Moksi-Leustun erikoiskoe. Sinne autokunta tykitti 11 sekunnin pohjat, ja siirtyi johtoon koko kilpailussa. Olli Häkkinen oli toisena ja Tero Röyhkiö kolmantena tässä vaiheessa.
” Nyt tultiin aivan kipeesti. Kypäräpuhelimet pimeni taas heti lähdönjälkeen, ja huutamiseksi se taas meni. Pasi onneksi kuuli nuotit, ja ajo meni nappiin. Nyt on ääni kyllä aivan loppu” . Jukka kähisi pätkän jälkeen. Pasi jännitti jo seuraavaa Himoksen erikoiskoetta: ”Nyt on voitto lähellä. Olli on perässä 2,5 sekkaa ja Tero jo parikymmentä. Yhtään en varmistele. Nyt vedetään.. Maximum attack.” Riskinotto kannatti, ja pojat ajoivat myös Himokselle pohja-ajan joka kesti loppuun asti.
”Himos meni hyvin. Yks risteys vähän pitkäksi, muuten maksimisuoritus. Mut kyllä mä yritinkin.Vielä kun selvitään toi viimenen siirtymä Paviljonkiin,on homma selvä.” Pasi huokaili viimeisessä huollossa. Viimeinen siirtymä meni ongelmitta, ja Paviljonkiin saavuttiin . Suomen ralliautoilun tämän vuoden suurin yllätys oli valmis ;Pasi ja Jukka voittivat Vetomies 2005 kilpailun reilun 8 sekunnin erolla Olli Häkkisen autokuntaan. Tero Röyhkiö nappasi kolmannen sijan ennen Kai Jänttiä.
”Ei voi sanoin kuvailla tätä hetkeä. Me on ajettu Jukan kanssa n 12 vuotta kilpaa, ja varmaan reilut 100 kisaa yhdessä. Nyt tuli kyllä semmoinen kiitos tästä pitkästä urasta että liikuttuneeksi vetää.” Pasi sanoi ennen palkintojuhlallisuuksia. Myös Jukka oli samoilla linjoilla: Uskomaton juttu. Kaikki toimi tänään . Pasi ajoi tosi järkevästi noi kivipaikat, ja kun tie oli hyvää vedettiin aivan maksimivauhtia, paitsi se Urria..Huolto hoiti taas hommansa viimosen päälle, ja kannustajia riitti reitillä. Ja mikäs se on tommosia jätkiä vastaan kilpailla mitä täällä on ajamassa. Jo maaliin pääsy tässä kisassa on saavutus. Se kannattaa jokaisen muistaa. Kyllä toi Olli ja Tero ja Jäntin Kaitsu karttureineen veti aika mahtavan kisan myös. Huimia äijiä kaikki.” Jukka kähisi maalipaikalla samppanjajuhlallisuuksien jälkeen, myös selvästi liikuttuneena. Herkkä hetki.
Money For Nothing Rally Team haluaa kiittää tukijoitaan . kannattajiaan ja kanssakilpailijoitaan mahtavasta kilpailusta jonka elittte kanssamme. Unohtamatta tietenkään kilpailun järjestäjiä Jukka Niemelän johdolla, KIITOS!! Voitto tuli Nyt nautitaan siitä..Tavataan Uudenkaupungin SM-Rallissa
Teksti MFN RT tiedotus
www.moneyfornothing-rt.com