Mukana oli MM-rallistakin tuttua tiestöä, mutta reiluun 100 erikoiskoekilometriin mahtui vähemmän rallikäytössä ollutta reittiä. Talvikauden päätösralli oli vaativuudeltaan ja pituudeltaan arvoisensa, pitkään kisaan mahtui monenlaista tapahtumaa ja tarinaa, mutta yhtä kaikki paremmuusjärjestys saatiin kuitenkin ratkottua. MTR rallitiimin Mika Rautiainen – Jukka Härkönen lähti ”kotikisaansa” hakemaan edellistä parempaa sijoitusta, olihan kahdessa edellisessä ollut matkassa erinäisiä ongelmia, kuitenkin molemmissa parivaljakko on nähnyt maalin. ”Kotikisaksi” kilpailua voi kutsua, koska kyseinen ralli on F-cupin kisoista lähimpänä Paltamoa, matkaa on kisapaikalle vain 350 km.
Kuohusta liikkeelle
Kilpailun aloittaneella Kuohun erikoiskokeella Mikan ajo lähti hieman tunnustellen liikkeelle, olihan autoon tehty hieman uusia säätöjä kilpailujen välillä. Ajo kulkikin perusvarmasti, mutta aika maalissa ei ollut aivan toivottua. Toinen EK ajettiin heti perään, sielläkään ei ongelmia, mutta tunne oli, ettei auto kulje kuin pitäisi.
Tiimi ongelmissa Moksissa
Seuraavana oli vuorossa kisan pisin 30 km:n Moksin erikoiskoe, jossa onnistuminen merkkaisi kisassa paljoa. EK lähti hyvin käyntiin, mutta jo muutaman kilometrin jälkeen moottori ei ottanut kierroksia puhtaasti, vaan kierrokset loppuivat 6000 nurkille. Autokunta pyrki selvittämään ongelmaa ajaessaan, mutta asia meni vain huonompaan suuntaan, puolivälin tiimoilla näytti jo siltä, että heidän on heitettävä pyyhe kehään. He kuitenkin päättivät jatkaa matkaa ja seurata peileistä, ettei takaa tulijat kärsisi heidän takia. ”Moksi ei näytä olevan suosiollinen meille, viimeksi kun vetomiehessä siellä ajettiin, puhkesi rengas ja keskeytys oli edessä. Nyt rimpuiltiin kuitenkin läpi ja onneksi loppupään suorilla osuuksilla auton moottori otti jo yli 7000 kierrosta, niin ei jääty aivan seuraavan jalkoihin.” ,harmitteli Mika tapahtumia.
Ongelmien jälkeen kisan paras erikoiskoesuoritus
Neljäs pätkä oli putkeen ilman huoltoa. Jotain oli tehtävä, niinpä Mika kiskaisi ilmanpuhdistajat pois imusuppiloiden edestä, tehden samalla pikatarkastuksen konehuoneeseen, siellä oli kaikki kunnossa. Heti ek:n alussa selvisi, että auto lähti vetämään ihan erilailla eikä ongelmista ollut tietoakaan. Samassa selvisi, että pakkaskelillä tehty moottorin ohjausjärjestelmän muutos rikasti konetta nollakelissä juuri sen verran liikaa, että se ”tukkeutui” ja lakkasi toimimasta koko kierrosalueella. ”Pätkä tuli hyvin, omalle ajolle sopivan pientä tietä ja auto toimi moitteettomasti”, iloitsi kuljettaja maalissa. Ollen samalla hieman harmissaan, ettei suodattimia heitetty pois jo huollossa, koska asiaa kuitenkin siellä käsiteltiin. Päätös oli että, ei, koska oli vain hieman empivä tunne, ettei peli vedä kunnolla.
Talvikausi päätökseen vauhdikkaassa Kruununperässä
Kaksi viimeistä erikoiskoetta olivat vauhdikkaampia kuin aikaisemmat. Tiimin kuljettajakaksikko selvitti taipaleet ilman ongelmia ja vakiinnuttivat paikkansa tässä tapahtumia käsittäneessä kisassa luokan F1 1600 neljänneksi ja yleiskilpailun sijalle 20. ”Tuloksellisesti olen tyytyväinen neljänteen tilaan, mutta ongelmista muodostunut aikaero kärkeen oli liian suuri, aamupäivän erikoiskokeet olivat pientä tietä, joka olisi pitänyt saada hyödynnettyä paremmin, koska näyttää siltä, että nopeammilla ja isommilla teillä vauhtimme on suhteellisesti huonompaa kärkeen verrattuna.” , summasi Mika talvikauden päätöskisaansa ruotien samalla ajoaan. F-Cup rallisarja jatkuu toukokuussa Uudessakaupungissa. Sinne Paltamolaiset starttaavat auton kyljessään numero 16, joka osoittaa samalla sarjasijoitusta talvikauden jälkeen.
MTR Racing –tiedotus 15.3.2009
Tulokset: http://www.tenab.net/v2009/090314y.htm
Lisätietoja: www.mtr-racing.net