Vasta 20-vuotias Heikkinen on ilmoittanut määrätietoisesti tavoittelevansa heti ensimmäisellä täydellä kaudellaan mitalisijaa pääsarjana ajettavan nelivetoisten Supercar-luokan autojen kokonaiskilpailussa. Heikkinen ajaa ruotsalaisen Per Eklundin tallin Saabilla.

Suomalaismielenkiintoa lisää myös etuvetoisten Super 1600 –luokassa kilpailevan turkulaisen Jussi Pinomäen tallin norjalais- ja venäläiskuljettajat Andreas Bakkerud ja Ildar Rakhmatullin. Bakkerud on yksi luokan ennakkosuosikeista.

JUSSI-PETTERI LEPPIHALME
AJAA NELJÄ KILPAILUA

Pinomäen tallin kolmantena Renault-kuskina testaa neljässä osakilpailussa kykyjään 18-vuotias Jussi-Petteri Leppihalme, joka ajaa varmuudella Norjan ja Ruotsin kisat. Kaksi muuta koitosta päätetään kauden aikana. Tallipäällikkö Pinomäki voitti ajajana etuvetoisten Euroopan mestaruuden vuonna 2008.

MTV3 MAX –kanavan lähetykset kaikista kymmenestä osakilpailusta tulevat pääsääntöisesti kisaviikonlopun jälkeisenä torstaina samaan aikaan klo 18 ja uusintana seuraavana sunnuntaina klo 14. Kilpailut selostaa rallin MM-lähetyksistä tuttu Miiro Koivula.

Rallicrossin EM-sarja jakautuu kahteen viiden osakilpailun jaksoon. Kummankin jakson neljä parasta sijoitusta lasketaan mukaan kokonaiskilpailun yhteispisteisiin.

Rallicrossin EM-sarjan 2012 ohjelma:

24.-25.04. Lydden Hill, Iso-Britannia
14.-15.05. Montalegre, Portugali
21.-22.05. Essay, Ranska
25.-26.06. Lanke, Norja
02.-03.07. Holjes, Ruotsi

06.-07.08. Maasmechelen, Belgia
13.-14.08. Valkenswaard, Hollanti
03.-04.09. Greinbach, Itävalta
10.-11.09. Slomczyn, Puola
01.-02.10. Sosnova, Tšekki

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste