Tämän vuoden reitin suunnittelussa ohjenuorana on ollut keskittyminen yhä vahvemmin Keski-Suomeen ja sen lähiympäristön teihin – perinteisiin Suomen MM-rallin maisemiin.
Kaupunkierikoiskoekin on mukana, mutta se halutaan palauttaa Killerin ”stadionilta” aidoksi kaupunkierikoiskokeeksi: legendaarinen Harjun EK halutaan ajaa kaksi kertaa, torstaina ja perjantaina.
Harjun sijainti Jyväskylän kaupungin ytimessä asettaa omat vaatimuksensa ja sen osalta päätöksentekoprosessi on vielä kesken, joten vahvistusta Harjun EK:n osalta joudutaan odottamaan vielä jonkin aikaa.
Muitakin legendoja on kaivettu naftaliinista: Myhinpää, Päijälä, Ruuhimäki. Vanhoja erikoiskokeita, jotka ovat pitkästä aikaa reitillä mukana, ovat myös Jouhtikylä ja Pihlajakoski. Itse asiassa reitillä on mukana vain 4 erikoiskoetta, jotka ovat samoja kuin viime vuonna.
Ralli alkaa todenteolla torstaina, jolloin käydään Laukaan ja Konneveden kierroksella. Perjantaina ja lauantaina jatketaan Keuruun, Kuhmoisten ja Jämsän suunnalla. Ralli päättyy sunnuntaina huipentuen Ruuhimäen Power Stage -erikoiskokeelle. Rallin keskuspaikkana toimii perinteiseen tapaan Jyväskylä, jossa Paviljongin alue palvelee kilpailukeskuksena ja huoltoparkkina.
Torstaina tarjolla kova kolmikko
Ensimmäisen kilpailupäivän reitti suuntautuu aluksi Jyväskylästä koilliseen, ja ohjelmassa on yhteensä neljä erikoiskoetta. Vuoden 2014 Neste Oil Rallin avaa lähes Juha Kankkusen takapihalla ajettava Lankamaa, josta matka jatkuu Konnevedelle ja viime vuosina vahvasti tiimien testikäytössä olleelle Jouhtikylän erikoiskokeelle. Jouhtikylän jälkeen lähdetään takaisin kohti Jyväskylää, ja käydään ajamassa vielä kerran Lankamaan erikoiskoe.
Illalla ajetaan kaupunkierikoiskoe Jyväskylässä ja mikäli kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, tämä on se hetki kun Harjun erikoiskoe palaa Suomen MM-rallin reittiin lähes 16 vuoden tauon jälkeen.
– Harjua on toivottu rallin reitille vuosien saatossa enemmän kuin muita erikoiskokeita yhteensä. Viimeksi vuonna 1998 ajettu klassikko on unelmien erikoiskoe keskellä kaupunkia, kertoo apulaiskilpailunjohtaja Kari Nuutinen.
Perjantaina Korpilahdelta Kuhmoisiin
Perjantai tarjoaa runsaasti ajettavaa, sillä ohjelmassa on yhdeksän erikoiskoetta ja reilut 130 ek-kilometriä. Aamulla suunnataan Jämsän eteläpuolelle ja kohti Kuhmoisia, kun viimeksi vuonna 1987 ajettu Pihlajakoski on myös yksi paluun tekevistä erikoiskokeista. Pihlajakosken alku on nopeaa ja lennokasta valtiontietä, kun taas toinen puolisko tarjoaa erittäin haastavaa pikkutietä. Pihlajakosken jälkeen jatketaan rallin eteläisimmälle erikoiskokeelle, joka on tänä vuonna Päijälä.
– Päijälän alkuosaa ei ole koskaan ennen ajettu Suomen MM-rallissa, joten se tarjoaa sikäli harvinaista herkkua. Luonteeltaan erikoiskoe on suorastaan fantastinen jouheutensa ansiosta. Lopussa liitytään perinteisempään Päijälän erikoiskokeeseen, kuvailee Nuutinen.
Päijälän jälkeen siirrytään Kakariston erikoiskokeelle, joka on tänä vuonna tiiviimpi versio Ouninpohjasta. Ouninpohja on ollut järjestelyiltään erittäin haastava, ja muutoksella on haluttu sekä säilyttää erikoiskokeen suosikkipaikat että helpottaa sen järjestämistä. Katsojien suosikkipaikka, Kakariston risteys sekä sen näyttävät ja laajat näkymät säilyvät edelleen osana erikoiskoetta.
Kakaristosta suunnataan kohti viime vuoden Power Stage -erikoiskokeena tunnetuksi tullutta Painaan erikoiskoetta, jonka tiestö on erittäin nopeaa ja tarjoaa kuljettajille todellista haastetta vaihtelevilla korkeuseroillaan. Painaan jälkeen käydään Jyväskylässä iltapäivähuollossa, jonka jälkeen Pihlajakoski, Päijälä, Kakaristo ja Painaa ajetaan vielä toiseen kertaan. Perjantai-ilta huipentuu kaupunkierikoiskokeeseen.
Lauantaissa ratkaisun makua
Tänä vuonna kilpailu ei pääty lauantaina, joten hereillä on oltava heti aamukahdeksan pintaan, kun viimevuotiseen verrattuna vastakkaiseen ajosuuntaan ajettava Mökkiperä avaa päivän.
– Käännetty ajosuunta sopii paremmin lauantain reitin kokonaisuuteen, ja tuo näin ollen myös täysin uuden erikoiskokeen kilpailuun, perustelee apulaiskilpailunjohtaja Kari Nuutinen. Mökkiperän jälkeen suunnataan Jukojärvelle, joka ajetaan samalla tavoin kuin viime vuonna. Ennen iltapäivän huoltoa koukataan vielä Jämsän suuntaan kun vuorossa ovat Surkeen, Himoksen ja Leustun erikoiskokeet. Nämä erikoiskokeet tarjoavat niin isoa valtiontietä, pienempää ja teknillisesti haastavampaa pikkutietä kuin runsaasti vauhdikkaita hyppyjä. Juuri niitä elementtejä, joista Suomen MM-ralli erityisesti tunnetaan.
Huollon jälkeen rallikaravaani suuntaa toistamiseen aamun lenkille kun vuorossa ovat uudestaan Mökkiperä, Jukojärvi, Surkee, Himos ja päivän päättävä Leustu.
Sunnuntaiajeluun ei ole varaa
Sunnuntai on lyhyt, mutta erikoiskoekattaus on sitäkin haastavampi: monelle aikojen saatossa hankalaksi osoittautunut Myhinpää ja kahteen kertaan ajettava Ruuhimäki.
Nämä erikoiskokeet eivät juuri esittelyjä kaipaa. Hypyistään tunnettu Ruuhimäki on yksi jokaisen rallifanin suosikeista, ja lyhyydestään huolimatta se on ajettava yhtä aikaa sekä kovaa että tarkasti – virheisiin ei ole varaa. Niin ikään monen katsojan suosikki Myhinpää on uudistunut hieman, ja nyt erikoiskokeen aikana käydään ajamassa myös teknisesti vaativaa pienempää tietä.
Neste Oil Ralli huipentuu toiseen kertaan ajettavaan Ruuhimäkeen, joka samalla toimii rallin Power Stage -erikoiskokeena. Jaossa on ylimääräisiä MM-pisteitä, mikä varmistaa yleisölle täyden vastineen rahoilleen: täällä ei varmistella! Erikoiskokeen kolmen kärki saa lisäpisteitä 3-2-1, ja se jos mikä lisää yritystä kuljettajien puolelta sekä takaa viihdyttävän päätösshown vuoden 2014 rallille. Power Stage myös televisioidaan suorana, Suomessa se näkyy Nelonen Pro -kanavalta.
Neste Oil Ralli 2014 on täyttä rallia neljä päivää, torstaista sunnuntaihin. Reitin kokonaispituudeksi tulee reilut 1600 kilometriä. Reitillä on 26 erikoiskoetta, yhteispituudeltaan reilut 360 kilometriä.
REITTI 2014
Torstai 31.7.2014
EK1 Lankamaa 1 23,47 km
EK2 Jouhtikylä 10,40 km
EK3 Lankamaa 2 23,47 km
EK4 kaupunkierikoiskoe
Perjantai 1.8.2014
EK5 Pihlajakoski 1 14,10 km
EK6 Päijälä 1 23 km
EK7 Kakaristo 1 20,50 km
EK8 Painaa 1 7,49 km
EK 9 Pihlajakoski 2 14,10 km
EK10 Päijälä 2 23 km
EK11 Kakaristo 2 20,50 km
EK12 Painaa 2 7,49 km
EK13 kaupunkierikoskoe
Lauantai 2.8.2014
EK14 Mökkiperä 1 13,50 km
EK15 Jukojärvi 1 21,90 km
EK16 Surkee 1 14,95 km
EK17 Himos 1 4,45 km
EK18 Leustu1 11 km
EK19 Mökkiperä 2 13,50 km
EK 20 Jukojärvi 2 21,90 km
EK21 Surkee 2 14,95 km
EK22 Himos 2 4,45 km
EK23 Leustu 2 11 km
Sunnuntai 3.8.2014
EK24 Ruuhimäki 1 7,10 km
EK25 Myhinpää 22,40 km
EK26 Ruuhimäki 2 (Power Stage) 7,10 km