Etuvetoista pikkuluokan Skoda Felicia Kit Car ralliautoa ohjastava Horkama ajoi vuosi sitten hienon Suomen MM-rallin saavuttaen tavoitteensa eli maalilipun ja legendaarisen Urrian hyppyrin epävirallisen mäkiennätyksen Ford Fiesta ralliautollaan. Myös tänä vuonna Horkaman ja Sarjulan tavoitteena on hauskanpidon lisäksi kokemuksen kerääminen ja sitä kautta maalilipun näkeminen. Toiveet palkintokorokeesta leijuu myös kuljettajien ajatuskuplissa.

– Ajatus Sarjulan kanssa kilpailemisesta sai alkunsa toisen hyvien ystävieni Peter Flythströmin ja Kristian Sohlbergin ideasta. Kesäkuun alussa Samin kanssa sovittiin, että pyritään kisabudjetti saamaan kasaan vaikka väkisin jotta päästäisiin yhdessä mittaamaan vauhtiamme perinteisillä Keski-Suomen sorapoluilla. Sami oli välittömästi projektissa täysillä mukana, valotti Horkama projektin käynnistymisestä.

– Kieltämättä kuluneet kuusi viikkoa ovat olleet enemmän kuin kiireisiä. Suomen MM-rallikuvioiden lisäksi uudet työtehtävät siviilissä, uuden Fiesta R2 rallisarjan suunnittelu sekä luonnollisesti perhekuviot ovat repineet miestä joka suuntaan. Onneksi asiat ovat menneet omalla painollaan ja nyt kaikki alkaa olemaan kunnossa, Horkama jatkaa.

Vaikka ensimmäistäkään erikoiskoetta ei kilpailukamppeella ole vielä ajettu, tietää Horkama ketä projektin onnistumisesta tulee kiittää.

– Yhteistyökumppanit ovat voimakkaasti ilmaisseet halunsa olla tukemassa niin minua kuin Sami Sarjulaa Suomen MM-rallin pyörteissä – siitä heille erittäin suuri kiitos. Myös Uusikaupunkilainen KMS Racing on tehnyt uskomattoman hienoa työtä ralliautomme rakennuksessa. Ilman vuoden 1990 ralliautoilun Suomenmestari Arto Kumpumäkeä saatikkä hänen talkooväkeään tätä projektia ei olisi mitenkään saatu loppuun saakka. On uskomattoman hienoa nähdä, että vielä on maailmassa olemassa ihmisiä, jotka tekevät töitä puhtaasta intohimosta ilman oman hyvän tavoittelua, Horkama nöyrtyy.

– Samin kanssa toivotamme kaikki rallifanit, kaverit ja tietysti yhteistyökumppanit tervetulleeksi moikkaamaan meitä niin erikoiskokeille kuin erityisesti Paviljongin huoltoalueelle. Uskon, että meille kaikille on tulossa erittäin hieno tapahtuma, Horkama jatkaa.

Lisätietoja saat Teemu Horkaman kotisivuilta osoitteesta www.teemuhorkama.com
.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste