AKK Sports Oy:n ja Neste Oil Oyj:n yhteistyöllä on pitkä historia, joka alkoi pääyhteistyökumppanitasolla jo vuonna 1994. Nykyisin Jyväskylässä ajettava kilpailu tunnetaan Neste Oil Rallina niin kotimaassa kuin ulkomailla. Tänä vuonna 60-vuotista taivaltaan juhliva tapahtuma on palkittu useasti maailman parhaana MM-rallina, ja se toimii edelleen monessa asiassa edelläkävijänä. Jyväskylässä ajettava MM-osakilpailu loi ensimmäisenä rallikilpailun ympärille niin kilpailijoita, yhteistyökumppaneita kuin yleisöäkin kiinnostavan tapahtuman, ja se on noussut yhdeksi sarjan instituutioista.

 

– Neste Oil Ralli on johdonmukaisesti ollut vuosien ajan MM-rallisarjan turvallisin ja parhaiten järjestetty osakilpailu. Se on myös yksi kansainvälisesti näkyvimmistä tapahtumista Suomessa ja Pohjoismaiden suurin yleisötapahtuma. Neste Oil Ralli on meille hyvä tapa puhutella isoa joukkoa tuotteittemme loppukäyttäjiä ja tarjota elämyksiä eri sidosryhmille, sanoo Neste Oilin markkinointijohtaja Sirpa Tuomi.

 

– Olen todella iloinen, että Neste Oil päätti jatkaa kilpailumme pääyhteistyökumppanina. Se osoittaa, että molempien urheilulliset, kaupalliset ja yhteiskunnalliset arvot kohtaavat tässä yhteistyössä. Voimme olla ylpeitä siitä, että yksi maamme suurimmista liikeyrityksistä haluaa olla mukana tekemässä maailman parasta MM-rallitapahtumaa ja käyttää meitä markkinointiviestinnässään, kertoo AKK Sports Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Mahonen.

 

– Autourheilu on aina toiminut koekenttänä uusille turvallisuusasioille, jotka on adoptoitu sittemmin siviiliautoiluun edistämään liikenneturvallisuutta. Tällä hetkellä autourheilu on toiminut erityisesti laboratoriona polttoaineille ja tehokkaalle polttoaineen syöttötekniikalle. Nämä yhdessä vähentävät polttoaineen kulutusta ja myös puhtaampaa palamista, Mahonen jatkaa.

Teksti: Anu Haapalainen

 

 

 

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste