21-vuotiaan Grönholmin kurssi on nyt vahvasti ylöspäin.

– Tämä oli hieno juttu itselle ja erityisesti meidän omalle tiimille, joka on tehnyt väsymättömästi töitä menestyksen eteen. Tänään onnistui ajo, auto toimi ja matkassa oli myös onnea. Finaalissa olisi ollut pienet saumat jopa podiumille, mutta sitä pitää odottaa ainakin kauden päästökisaan Etelä-Afrikkaan saakka, Grönholm iloitsi.

Finaalissa sattui ja tapahtui jokaisella metrillä. Takarivistä startannut Grönholm selvitti ensimmäisen mutkan jälleen varmasti ja nousi viidenneksi. Tämän jälkeen Grönholm ajoi jokerille jo avauskierroksen jälkeen. Muiden kolhiessa toisiaan Grönholmilla näytti olevan jopa mahdollisuus kolmen parhaan joukkoon, mutta edessä seikkaillut takapyöränsä taittanut Kevin Hansen vei ne haaveet. Grönholmille kuitenkin hienon ajon jälkeen viides sija. Finaalin voittoon ajoi Mattias Ekström ennen Timmy Hansenia ja Topi Heikkistä. Petter Solberg oli neljäs.

– Tällainen tulos antaa uskoa ja luottoa koko tiimille, että ollaan oikealla tiellä ja antaa tarvittavaa energiaa jatkoa ajatellen. Odotan jo kyllä innolla kauden päätöstä Etelä-Afrikassa marraskuussa, Grönholm selvitti innoissaan.

Grönholmin uran parhaan suorituksen arvoa nostaa vielä se, että lauantaina ajettujen kahden alkuerän jälkeen suomalainen oli kokonaistilanteessa viimeistä edellisenä 18 pisteen päässä semifinaalipaikasta. Grönholm myönsi jo heittäneensä toiveet jatkopaikasta, mutta uusi päivä muutti kaiken.

Grönholm oli kolmansien erien kahdeksanneksi nopein ja se herätti toiveet uudelleen.

– Ajattelin, että jos voitan neljännet erät niin mahdollisuuksia vielä olisi. Kakkossija sitten riitti ja pääsin semeihin kahdentenatoista eli viimeisenä, Grönholm sanoi.

Neljännessä erässä vastassa oli kovia nimiä, mutta Grönholm ei heitä kunnioittanut. Ensimmäisessä mutkassa hän kurvasi sisäkautta Petter Solbergin kantaan ja ajoi uransa parhaan erän. Vastassa olivat mm. Sebastien Loeb ja Topi Heikkinen, jotka Grönholm onnistui lyömään ja selvitti tiensä semifinaaliin.

Semifinaalissa mukana oli jälleen Loeb, jonka kanssa Grönholm taisteli finaalipaikasta eli kolmannesta sijasta. Isä-Marcuksen entinen kilpakumppani rallin maailmasta sai nyt antautua Grönholm juniorille, joka vei paikan finaaliin Loebin nenän edestä.

Niclas Grönholm. Kuva: GRX/McKlein

Niclas Grönholm. Kuva: GRX/McKlein

Teksti: GRX Team / tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste