Grönholmille voitto on uran ensimmäinen, mutta suomalainen otti tuloksen vastaan rauhallisesti.
– Toki voitto on voitto, mutta ei tällä tavoin voittaminen ole oikein mukavaa. Mutta näin tämä nyt meni, Niclas Grönholm kommentoi kuultuaan päätöksestä.
– Eipä tätä oikein meinaa edes uskoa, sen verran erikoiset olivat nyt käänteet kisan jälkeen. Tällaista moottoriurheilu toisinaan kuitenkin on, tallipomo Marcus Grönholm totesi.
Norjan osakilpailussa riitti draamaa, sillä ruutulipulla Grönholm oli kolmantena, mutta tuomariston päätöksellä Grönholm nostettiin ohi Kevin Hansenin kakkoseksi Marklundin juhliessa voittoa. Hansenin katsottiin työntäneen Grönholmia lähtökahinoissa sen verran, että siirtoon päädyttiin. Kauden avauksessa Abu Dhabissa Grönholm menetti voittonsa vastaavan päätöksen myötä. Tällä keertaa Norjassa lopulta siis Grönholm oli voittaja, Hansen kakkonen ja Janis Baumanis kolmas.
Rallicrossin MM-sarja jatkuu 6. heinäkuuta Ruotsin Höljesissä.
Teksti: GRX Management Team Oy