Fiestalle tehtiin suunniteltu kauden puolivälin huolto eli ihan normihommia tässä vaiheessa kautta, Grönholm selvitti Fiestan huollon taustoista.

Edellisessä kisassa Englannissa 21-vuotias Grönholm kaatoi Fiestan näyttävästi, mutta siitä selvittiin pelkillä peltitöillä.

– Peltiseppä iski uudet pellit paikoilleen ja pyörittelyn kolhut olivat sillä kunnossa. Nyt sitten käytiin samalla koko auto läpi. Fiesta purettiin aika pitkälle ja laitetiin uutta tarvittavaa muutakin tilalle moottorin lisäksi. Onhan auto nyt varmaan parempi kuin uusi, nuorukainen tuumi.

Norjassa Hellin rata edustaa perinteistä rallicrossrataa. Rallicrossin MM-karavaanin saapuminen vuonomaahan on suuri juttu ja tapahtuma kerää katsomot täyteen.

– Hell ei ole aivan suosikkiratojani, mutta hieno paikka kylläkin. Jokerille meno on heti ensimmäisessä mutkassa ja se voi olla aika ratkaisevassa asemassa. Kun onnistuisi hyvät lähdöt, niin uskon, että ihan hyvä kisa tulossa, Grönholm sanoo.

Karsintaeristä kaksi ensimmäistä ajetaan lauantaina ja toiset kaksi sunnuntaina aamupäivällä. Finaalit kisataan sunnuntaina iltapäivällä.

Teksti: GRX Team

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste