JWRC-luokan kilpailijat ajoivat torstain ja lauantain välillä samat 13 erikoiskoetta muiden osanottajien kanssa. Kilpailun 14.erikoiskoe peruttiin kuolemantapauksen johdosta.

Lauantaina oman lisämausteensa toi sateinen keli, joka lisäsi teiden liukkautta merkittävästi.

– Välillä tuli tilanteita, kun kuraa oli noussut niin paljon tielle. Ajoimme varmaan 10 km/h, kun auto karkasi urasta mudan päälle ja sitten mentiin.

– Betonitiet menivät hyvin, mutta risteykset olivat todella liukkaita. En ole ikinä sellaista tiestöä nähnyt. Tyytyväinen pitää olla jo siihen, että pääsin ensimmäisen kerran asfalttirallin maaliin. Joissain kohdin olisi tietysti voinut ajaa vähän rohkeammin ja koettaa hyvää EK-aikaa, Nieminen tuumaili.

Niemisen loppusijoitus luokassa oli kahdeksas. Maaliin ajettu opintomatka toi arvokasta kokemusta tulevia koitoksia ajatellen.

– Emme katselleet edes aikoja kisassa. Otin rauhassa aina kun oli soraa noussut paljon tielle. Edellä ajavat leikkaavat niin runsaasti, että likaa tulee tielle monin paikoin.

Viinitarhoja kierrelleet erikoiskokeet sisälsivät paljon risteyksiä, jotka eivät olleet pienempitehoisilla autoilla ajaville kovinkaan nautinnollisia.

– Joissain hitaisssa takapiikeissä piti pakitella, kun en saanut autoa aina kääntymään. Vähän tuli autoa kolhittuakin, mutta sehän on vain kosmeettista.

Ennen seuraavaa, asfaltilla ajettavaa Ranskan MM-rallia Nieminen suunnittelee pitävänsä ajotuntumansa hyvänä.

– Ajan rallin Latviassa, ja tarpeellista olisi käydä myös treenamassa vähän lisää asfalttiajoa ennen Ranskaan lähtöä.

Kuvat: Timo Anis

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste