Ensimmäinen päivä uuden auton ratissa toi hymyn nuorukaisen kasvoille.

– Oli se ihan makea laite ajaa, toteaa Niko Kari, joka tällä viikolla teki yllättäen aimo harppauksen urallaan eteenpäin. Red Bull junioriohjelmassa F3-luokassa kisaavan nuorukaisen alla on nyt Koiranen GP:n GP3-luokan auto, jolla hän osallistuu tänä viikonloppuna Belgian Spassa ajettavaan osakilpailuun.

Kari pääsi eilen perjantaina ajamaan ensikierrokset uudella autolla legendaarisella Span radalla.

– Siinä kun on enemmän voimaa kuin F3-autossa, niin totta kai se tuottaa vähän enemmän lisäintoa. Voin sanoa, että meni ihan ok. Nopealla kierroksella tuli uusilla renkailla pieni virhe vikalla sektorilla, siinä hävittiin melko paljon.

GP3-auto eroaa melkoisesti F3-luokan autosta, mutta ainakin ensimmäisen päivän perusteella Kari on sopeutunut hyvin uuteen ajokkiin.

– Ei ainakaan äsken ollut mitään ongelmia. Totta kai se on vähän raskaampi auto ajaa, mutta tässä on treenattu sen verran hyvin, että on tarvittaessa aina luokkaa-kahta edellä fyysisessä kunnossa, jos tulee mahdollisuus nousta seuraavaan luokkaan niin kuin nyt tuli.

Nuorukainen nauttii myös ajamisesta legendaarisella Span radalla.

– Onhan se munkin lempirata, ei voi moittia. Se on todella hieno rata.

Kari lähtee luottavaisin mieliin aika-ajoihin ja kilpailuun.

– Ensimmäiseen vetoon olen itse tyytyväinen. Datat pitää katsoa kunnolla läpi. Pientä hienosääntöä tehdään autoon, jotta saadaan maksimaalinen vauhti ja tulos aika-ajoon ja pystytään kisassa vetämään hyvin. Uskon, että se menee hyvin. Totta kai tavoitteet nousee koko ajan korkeammalle, mitä nopeampi on. Nyt tähdätään siihen, että pystytään olemaan kärjen tuntumassa.

Teksti: Moottoriurheilu.tv

Yllätyskäänne: Niko Kari ajaa GP3-osakilpailut Belgiassa

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste