Se ei kuitenkaan estänyt Karia ajamasta mainiosti lauantain päälähdössä. Suomalaiskuski oli ajamassa kymmenen parhaan joukkoon, kunnes ohitustilanteessa kilpakumppani kilkkasi Tridentin takarenkaaseen. Rengasrikon välittömästi kärsinyt Kari menetti sen sileän tien mahdollisuutensa taistella hyvistä sijoista.

Samalla asetelmat sunnuntain kisaan kärsivät kolauksen, määräytyihän lähtöpaikka lauantain sijoituksen perusteella. Karin kannalta vaikea viikonloppu sai jatkoa, kun auto ei nytkähtänyt liikkeelle lähtöruudusta. Se vei viimeisetkin saumat nousta pisteille, jonne ei loputla yltänyt yksikään Trident-tallin kuljettaja.

Viikonlopun antiin pettynyt Kari ei voi kuin toivoa tulevilta kilpailulta parempaa.

– Tässä kohtaa ei voi kuin unohtaa mennyt ja keskittyä täysillä seuraaviin kisoihin. Töitä on paljon tehtävänä, mutta luovuttaminen ei ole vaihtoehto minulle tai tallille, Kari toteaa.

Formula 3 -kausi jatkuu elokuun alussa Unkarissa.

Teksti: Niko Kari Press

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste