Opiskelu ja oikeiden säätöjen löytäminen saivat Karin lentämään radalla. Suomalainen täräytti päivän päätteeksi iltapäivän session toiseksi nopeimman kierrosajan, alle kymmenyksen kärkiajan ajanutta Yuki Tsunodaa hitaammalla ajalla.

Niko Kari kuvaili testipäivää erittäin antoiseksi.

– Vielä aamulla auton ja sen säätöjen kanssa oli jonkin verran tekemistä. Ruokatauolla analysoimme dataa ja saimme homman rokkaamaan. Vauhtia löytyi heti lisää ja uusien säätöjen myötä auton ajettavuus parani koko ajan, Kari kertoo.

Sarja otti täksi kaudeksi käyttöön uuden auton. Tallit ja kuljettajat joutuvat etsimään ja löytämään uuden kilpurin salat suorituskyvyn löytämiseksi. Kari kertoo hänen ja tallin päässeen hyvin juonen päästä kiinni.

Trident-tallia Kari kehuu vuolaasti.

– Tallin kanssa kaikki on toiminut oikein hyvin, jo viimevuotisista Abu Dhabin testeistä lähtien. Tykkään tallin kanssa työskentelystä todella paljon. Tiimihenki on hyvä ja kaikesta ollaan todella avoimia. Se tulee varmasti edesauttamaan meitä kauden edetessä, Kari kehuu.

Testeissä Karille taipumaan joutui myös uusi tallikaveri Pedro Piquet, kolminkertaisen F-maailmanmestarin Nelsonin poika. Kari on mielissään, että Trident-tallista löytyy nopea vastus.

– Hienoa, että olemme Pedron kanssa samassa vauhdissa. Siten pystymme yhdessä puskemaan autoa nopeammaksi.

Formula 3- sarjan seuraavat testit ajetaan Barcelonan moottoriradalla 9.–10. huhtikuuta. Samalla radalla kisataan myös kauden 2019 ensimmäiset startit. F1-kisaviikonlopun yhteydessä ajettavat lähdöt nähdään 11. Ja 12. toukokuuta.

Karin edesottamuksia kaudella 2019 voi seurata C Moren kanavilla.

F3-testit Paul Ricardin radalla 21.3.2019, päivä 2:

Aamupäivä:

1. Christian Lundgaard ART Grand Prix 1.48,786 (42 kier.)

2. Marcus Armstrong PREMA Racing 1.48,000 (43 kier.)

3. Leonardo Pulcini Hitech GP 1.48,904 (26 kier.)

25. Niko Kari Trident 1.50,453 (27 kier.)

Iltapäivä:

1. Yuki Tsunoda Jenzer Motorsport 1.49,301 (25 kier.)

2. Niko Kari Trident 1.49,373 (35 kier.)

3. Pedro Piquet 1.49,487 (33 kier.)

Teksti: Niko Kari -press

Kuva: ©Dutch Photo Agency

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste