Ennen päivän kuutta erikoiskoetta ero oli Nordgrenin hyväksi ainoastaan 1,4 sekuntia.

Aamun ensimmäisellä erikoiskokeella karkkilalainen kuitenkin onnistui ja oli pätkällä luokan toiseksi nopein. Edelle ehti vain tallikaveri Jan Kopecký. Tässä vaiheessa Nordgrenin ja italialaisen, mutta romanialaisen lisenssin alla kilpailevan Tempestinin ero oli kasvanut 6,9 sekuntiin.

– Yllättävän hyvin lähti aamu käyntiin. Pätkä oli todella tekninen ja kaiken lisäksi ajoimme vielä pimeässä. Meillä oli hyvä nuotti ja onnistuminen helpotti taistelua, Nordgren kertaa.

Ennen päivähuoltoa ajettiin vielä kaksi erikoiskoetta. Tempestini heräsi aamun toisella pätkällä ja pystyi kaventamaan eroa muutamalla sekunnilla. Sen jälkeen oli taas Nordgrenin vuoro olla nopeampi, joten ennen iltapäivää kaksikon ero oli 6,4 sekuntia.

– Kaksi seuraavaa pätkää olivat ehkä koko rallin vaikeimmat, joten siihen nähden olen tyytyväinen. Power Stagenakin ajetulla EK:lla oli pinnanvaihteluja ja pomppuja, jotka tekivät siitä todella haastavan, Nordgren sanoo.

Iltapäivällä ajettiin aamun pätkät toistamiseen.

– Ei meillä iltapäivää ajatellen ollut kilvanajo mielessä. Vähän ehkä jännitti ennen viimeistä pätkää, että ollaanko neljäs vai viides, Nordgren kertoo.

Huollon jälkeen ajetulla pätkällä Nordgren pystyi taas kasvattamaan eroa ollen 2,1 sekuntia nopeampi kuin Tempestini. Tämän jälkeen alkoi Tempestinin viimeinen hyökkäys ja rallin viimeiselle erikoiskokeelle lähdettäessä eroa oli 3,8 sekuntia suomalaisen hyväksi.

Nuorukainen kesti Tempestinin paineessa ja lopulta eroa jäi 2,1 sekuntia.

– Hyvä että riitti, mutta harmittaa ne perjantain ja lauantain kolme spinnausta. Ilman niitä oltaisiin helposti oltu mukana taistelemassa podiumista, Nordgren suomii itseään.

Kaikkineen Espanjan MM-ralli oli Nordgrenilta varsin kypsä esitys. Pitää kuitenkin ottaa huomioon, että kyseessä oli uran ensimmäinen asvalttiralli nelivetoisen ohjaimissa. Samalla se oli parivaljakon Nordgren-Suominen ensimmäinen yhteinen ralli.

– Kokonaisuuteen olen ihan tyytyväinen, sillä saimme kaikki tärkeät kilometrit ajettua ja yhteistyö ohjaamon sisällä toimi hienosti. Perjantai oli minulta alisuorittamista, mutta toisaalta oli hyvä huomata, että vauhti asvaltilla oli vertailukelpoista.

Seuraavan kerran Nordgren nähdään tositoimissa lokakuun lopulla Walesin MM-rallissa. Se on nuorukaiselle täysin uusi kilpailu, mutta hyvä tulos Espanjasta tuo itseluottamusta.

– Hyvät lähtökohdat. Huilataan tässä pari päivää, mutta viikon päästä meillä on jo Tšekeissä testit. En ole aikaisemmin kilpaillut Englannissa, joten siellä on paljon uusia juttuja ja muutenkin se on tärkeä kisa ensi vuotta ajatellen, Nordgren summaa.

Teksti: Juuso Nordgren tiedotus / Joni Vainio

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste