– Reitti vaikuttaa ihan hyvältä. Aika raakojakin osuuksia on, mutta jollain pätkillä on myös vauhdikkaitakin paikkoja. Vähän hitaampaa kuin Portugalissa ja vielä asteen verran kivikkoisempaa, nuorukainen vertaa.

Portugalissa Nordgrenia vaivasivat rengasrikot, joita kertyi yhteensä viisi, joten oppia karuista olosuhteista tuli kovalla kädellä. Portugalin MM-rallin koettelemukset Nordgren näkee kuitenkin hyödyllisenä Kreikan kivikkoja silmällä pitäen.

– Rengasrikoista opittiin jotain, vaikkei kaikkiin syytä pystyttykään selvittämään. Portugalissa tiet eivät olleet näin karussa kunnossa, mutta ennen meitä ajoi kymmenkunta WRC-autoa, jotka ruopivat pätkät todella haastavaan kuntoon.

– Nyt olemme toivottavasti ensimmäisten joukossa reitillä, mutta uskon, että olosuhteet voivat olla jollain pätkillä samanlaiset kuin Portugalissa, Nordgren pohtii.

Tavoitteena podium

Nordgren painottaa, että nuotituksen onnistuminen luo pohjan koko kisan kannalta.

– Lähes kaikki pätkät ovat uusia, joten viime vuosien incar-videoistakaan ei ole hyötyä. Kivikkoisimmat osuudet pitää merkata tarkasti ja selkeät osuudet mennä kovaa.

Vaikka kisa onkin Nordgrenin ja kartanlukija Tapio Suomisen ensimmäinen Kreikassa ja koko EM-sarjassa, kaksikon odotukset kisan suhteen ovat hyvät.

– Onhan täälläkin kova taso ja monet kuskit ovat kiertäneet sarjaa jo useamman vuoden. Uskon, että esimerkiksi EM-sarjan kärkinimi venäläinen Alexey Lukyanuk menee varmasti kovaa. Myös norjalainen Eyvind Brynildsen on ajanut hyvin sorakisoissa. Siinä ovat kovimmat haastajat, mutta kyllä me vähintään kolmen nippuun tähdätään, Nordgren sanoo.

EM-sarjan erikoisuus on ennen kisaa ajettava aika-ajo, jonka perusteella kuumimman ryhmän kuljettajat saavat valita lähtöpaikkansa perjantain erikoiskokeille. Nordgrenin mielestä konsepti on hyvä.

– Tykkään kovasti. Sitten ei ainakaan ole itkemistä, että kuka joutuu olla auraajana. Pitää vaan vetää kaasu auki, niin ei tarvitse äimistellä, että kuka hyötyy lähtöpaikastaan ja kuka kärsii.

Itse kisaan Nordgren lähtee Wevers Sportin Škodalla.

– Ollaan tehtaan alaisuudessa, muttei tehdasautolla. Skodalta tulee sama inssi, jonka kanssa teimme debyytin viime syksynä Espanjassa, joten hyvä porukka on ympärillä, karkkilalainen selventää.

Teksti: Juuso Nordgrenin Tiedotus /  Joni Vainio

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste