Viime vuoden loppupuolella Nordgren pääsi ajamaan yhden junioreiden MM-sarjan osakilpailun. Tavoitteena oli, että tänä vuonna ajettaisiin koko sarja.

– Kyllä se sarja oli meille ykkösvaihtoehto, jotta päästäisiin opettelemaan MM-ralleja tulevaisuutta varten. FIA:n päätöksellä sarjan kalenteri muuttui täksi kaudeksi ja mukaan tulivat saarikisat Korsika ja Sardinia, joten kustannukset nousivat vuoteen 2016 verrattuna 100 tuhatta euroa kuljettajaa kohden, Nordgren harmittelee.

Nordgren kertoo, että vaihtoehtoja korvaavaksi sarjaksi mietittiin, mutta sopivaa ei tuntunut löytyvän.

– Alkuvuosi on ollut todella stressaavaa, mutta nyt on helpottunut olo ja asiat lähtivät rullaamaan nopealla aikataululla. Toki kustannuspuoli on iso tälläkin kalenterilla ja töitä on vielä, jotta saadaan kaikki onnistumaan.

Nordgren ajaa ennen Jyväskylää Riihimäen ja Kouvolan SM-rallit sekä Autoglym-rallin Ellivuoressa. Talvi ei ole mennyt peukaloita pyöritellessä, sillä Nordgren opetteli nelivetoisen niksejä Mitsubishi Evo IX:n ratissa ja on tehnyt ahkerasti nuottitreeniä. Kaiken on tarkoitus kerryttää kokemusta ennen Jyväskylää.

– Mitsulla olen ajanut talven aikana noin 600 kilometriä, mutta Skodalla en vielä kovin mairittelevasti. Ennen Riihimäkeä on tarkoitus ajaa vielä testiä 100 kilometriä.

Innoissaan tulevista kisoista

Nordgren on luonnollisesti iloinen päästessään jälleen tositoimiin. Ensimmäinen kisa on ajetaan tutussa ympäristössä, sillä Nordgren on kotoisin Karkkilasta ja kartanlukija Mikael Korhonen Nurmijärveltä.

– Riihimäki on meidän “vaikutusalueen” kisa, jossa on hieno reitti ja totta kai SM-sarjan kova taso. Hienoa aloittaa kotikulmilta ja samalla voimme antaa sponsoreiden rahoille vastinetta, Nordgren sanoo.

Hyppääminen etuvetoisesta nelikkoon on sujunut melko kivuttomasti.

– On siinä ollut omat haasteensa, mutta olen ollut niin innoissani siitä, että pääsee taas ajamaan. Toki ottaa aikansa ymmärtää lukkojen toimintaa ja kaikkea säätömahdollisuuksien määrää.

Tuleva kolmen kisan kalenteri ennen Jyväskylän MM-rallia on tarkoin mietitty. Tavoitteista hän on kuitenkin vielä vaitonainen.

– En vielä sano mitään tavoitteista, katsotaan, miten homma lähtee rokkaamaan. Toistaiseksi on mennyt ihan mukavasti, mutta kisa kertoo, missä oikeasti mennään.

Teksti: Juuso Nordgren tiedotus / Joni Vainio

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste