Walesin syksy tarjoaa kuljettajille todellisen haasteen, sillä liukkailla sorateillä pito on piukassa.
– Eilen satoi vettä, mutta tänään on paistanut aurinko. Tiet ovat kuitenkin edelleen märät. Paljon on mutaa ja vettä, Nordgren sanoo.
Haasteelliseksi reitin tekee juuri muta ja vesi, jotka yhdistettynä soraan ja murskeeseen hankaloittavat pidon löytämistä. WRC2-luokassa on suomalaisittain vahva osanotto, sillä mukana ovat Nordgrenin ja Teemu Sunisen lisäksi Jari Huttunen sekä ensimmäiseen MM-ralliinsa osallistuva Kalle Rovanperä.
– Meidän luokassa on paljon ensikertalaisia, mutta myös kokeneempaa kaartia. Veikkaan, että tämä on juuri sellainen kisa, jossa kokemus näkyy.
– Vaatii sopeutumista, kun ei ole minkäänlaista kokemusta pätkistä ja hyvää nuottia, jotta jarrutuspaikat löytyvät. Kun pätkät ajetaan toiseen kertaan, ajat huononevat ja pito vähenee entisestään, Nordgren tuumii.
Ennen Walesia Nordgren pääsi ajamaan Skodallaan päivän testiä Tšekeissä ja lisäksi ralliviikon alussa kisapaikkakunnalla reilut parikymmentä kilometriä. Nordgren luottaa tiiminsä tietotaitoon auton säädöissä.
– Mitään isompia muutoksia emme tehneet. Viime vuonna Skodalla oli täällä hyvä vauhti, joten tiimillä perussäädöt ovat olemassa jokaiselle kelille.
Huolimatta olosuhteiden luomista haasteista, Nordgren sanoo lähtökohtien olevan silti helpommat kuin muutama viikko sitten Espanjassa. Alla on hyvä tulos, joten turhaa henkistä painetta pakko-onnistumisesta nuorukainen ei hartioilleen ota.
– Tämä on meille täysin uusi kisa, joten mitään tulostavoitetta en ole asettanut. Lähdetään ajamaan nousujohteista kisaa ja keräämään kokemuksen kannalta tärkeitä kilometrejä, Nordgren toteaa.
www.jnracing.fi
www.facebook.com/juusonordgrenracing
twitter.com/JuusoNordgren
www.instagram.com/juusonordgrenracing
Teksti: Joni Vainio / Juuso Nordgrenin Tiedotus