FST-sarjan kaikki alkukauden viisi osakilpailua voittanut Samuli Vuorisalo oli jälleen suosikki, kun merimaskulainen kilpaili lähellä kotikontujaan. Vuorisalo johtikin Fiesta-luokkaa kartanlukija Eetu-Pekka Hellstenin kanssa aina viimeisellä erikoiskokeelle saakka, mutta rengasrikko pudotti kaksikon kolmanneksi.

– Olimme jo rauhoittaneet tilanteen, kun meillä oli Fiesta-luokassa hyvä johto ja olimme SM:n puolellakin tukevasti toisena. Sieltä tien laidasta löytyi kuitenkin kivi, joka rikkoi renkaan. Yritimme ensin ajaa sillä pätkän maaliin, mutta lopulta päätimme pysähtyä vaihtamaan sen, harmitteli kuusi minuuttia rallin loppumetreillä menettänyt Vuorisalo.

Kolmannen sijan pisteetkin takasivat sen, että Vuorisalo sai plakkariinsa Fiesta Sport Trophy -rallisarjan voittopalkinnon. Kuljettajalupaus säilytti myös toisen sijansa SM-sarjataulukossa.

Fiesta-luokan voittoon nousi Iisalmen Jori Nousiainen, joka tuloksellaan varmisti sarjan hopeasijan ennen kauden päätöskilpailua. Nousiainen ja kartturi Tero Rönnemaa saavuttivat Turusta myös SM-sarjan viidenneksi suurimman pistepotin.

– Oli tietenkin kiva voittaa Fiesta-luokka ensimmäistä kertaa. Rallin alussa pöly teki kiusaa ykköspätkällä. Sen jälkeisillä pätkillä tuli pieniä virheitä ja ne näkyivät kellossa. Vasta kaksi viimeistä onnistuivat paremmin. Rallin lopputulos oli sijoituksena tavoitteen mukainen, mutta aikaero SM-luokan voittajaan hieman liian suuri, Nousiainen laski.

Ensimmäistä kautta sarjassa Ford Fiesta R2-autolla ajava Max Vatanen saavutti nyt toisen sijan, joka oli hänelle kauden paras osakilpailusijoitus. Tulos vahvisti Vatasen sarjasijoitusta kolmantena.

Merkkiluokassa neljänneksi ajoi Christoffer Dahlström, joka kamppailee edelleen tiukasti sarjataulukon kolmannesta sijasta Vatasen kanssa. Dahlström koki rallin alussa ongelmia, jonka vuoksi edellä ajaneiden haastaminen ei ollut mahdollista.

FST-sarja päättyy 27.-28. syyskuuta Tampereella ajettavan SM Castrol-rallin merkeissä.

Fiesta Sport Trophyn sarjatilanne 6/7 osakilpailua:

1. Samuli Vuorisalo 137 pistettä
2. Jori Nousiainen 80 pistettä
3. Max Vatanen 39 pistettä
4. Christoffer Dahlström 34 pistettä
5. Olli Kankkunen 22 pistettä
6. Kimmo Vainio 14 pistettä
7. Mikko Tujamola 7 pistettä
8. Jukka Kankkunen 4 pistettä
9. Sami Korvola 2 pistettä

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste