Ensimmäinen erikoiskoe lähti käyntiin tiukkojen tilanteiden siivittämänä ajotuntumaa hakien. Vasta erikoiskoe kolmosella tien suurennuttua alkoi kisavauhti löytymään. Nelospätkällä lumipöly haittasi menoa jonkun verran, mutta ajallisesti pätkä tuli kuitenkin kohtuullisesti. Nelospätkän jälkeen luokkasijoitus oli neljäs.

Vitospätkä pistikin tulosluettelon uusiksi ison luokan osalta kertaheitolla, kanssakilpailijan pyörähdettyä ja kerättyä peräänsä ruuhkan johon juuttuivat luokassa sillä hetkellä edellä olleet sekä Saarelaisen ajettua ulos Nuorala nousi listan kärkeen. Yllätys oli Nuoralalle aikamoinen huollon ilmoitettua luokan ykköstilasta.

Seuraavaan F-cupin kisaan Jämsään Nuorala lähteen hakemaan jälleen hyvää tulosta, tällä kertaa tavoitteena on sijoitus huomattavasti lähempänä yleiskilpailun kärkeä.

Teksti Matti Partanen
Kuva: Pertti Salonen

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste