Nuorten SM-luokka oli tällä kertaa varsin tapahtumarikas. Tapahtumat alkoivat heti perjantain ensimmäisellä erikoiskokeella kun kauden kolme aiempaa osakilpailua voittanut Keski-Karjalan UA:n Ville Vatanen ajautui syvään ojaan, jossa Peugeot 206 ahkerista nostotalkoista huolimatta viipyi todella pitkään.

– Kiristyvään oikeaan aavistus liikaa kyytiä ja kenties Pohjanmaan syvin oja jossa lisukkeena vettä pohjalla. Sitkeiltiin siitä kisan maaliin ja saatiin sentään jotakin pisteitä, kertoo Vatanen kilpailun jälkeen.

Lauantaina viiden erikoiskokeen jälkeen oli pohja-aikatilastoihin kirjattu peräti viisi eri nimeä, Viljami Salminen (SaloUA), Joonas Ojala (MhMK), Raoul Dahlqvist (E-TMK/UA), Aatu Hakalehto (AAU) ja Henri Sääskilahti (LMM) kukin vuorollaan täräyttivät nopeimman ajan.

Viljami Salminen oli ollut kilpailun kärjessä alusta asti ja nyt takaa tulevat aloittivat kovan kirin. Kuudentena ajetun kaupunkierikoiskokeen jälkeen Aatu Hakalehto oli enää 2,6 sekuntia perässä. Taaempana Dahlqvist ja Sääskilahti löysivät todellisen kirivaihteen. Toiseksi viimeisellä erikoiskokeella Hakalehdolla alkoivat vaikeudet.

– Sähköinen kaasupoljin lakkasi toimimasta, jouduimme pysähtymään erilaisia ”resetointi”-toimia tekemään pätkällä, vetiset olosuhteet varmaankin edesauttoivat, tuumaili Hakalehto jolle toiseksi viimeiset erikoiskokeet tuntuvat nyt olevan epäsuosiollisia. Edellisessä osakilpailussa kun voittokamppailu luisui ojaan.

Viimeiselle erikoiskokeelle lähdettässä Salminen johti 5,7 sekunnilla Sääskilahteen, Dahlqvist oli 17,2 sekunnin päässä noussut jo kolmanneksi ohi Ojalan. Dahlqvist tykitti viimeiselle 4,8 sekunnin pohjat ennen Sääskilahtea ja muut jäivät jo lähemmäs 15 sekuntia.

Tämän myötä Sääskilahti nousi voittoon 3,2 sekunnin erolla ennen Salmista, joka myöskin ajoi kauden parhaan tuloksensa. Dahlqvist otti jo kauden kolmannen kolmossijansa.

– Perjantai jäi vähän piippuun, periksi ei kuitenkaan meillä päin ole tapana antaa. Autosta puuttuu jonkun verran voimaa, jonka takia tähän kisaan voitto ei ollut edes tavoitteena. Keskityin kuitenkin omaan tekemiseen ja parhaaseen mahdolliseen pistesaldoon niillä vehkeillä mitä meillä on.

– EK5:n pohja-aika ja tasainen kilpailu toi lisää nälkää. Nälkä kasvaa syödessä ja kun kärkeä ruvettiin saamaan kiinni, ajettiin viimeinen EK:kin lappu lattiassa. Tilanteilta ei tietenkään vältytty, mutta niistä selvittiin, kertoo Sääskilahti tyytyväisenä.
Juniorien luokissa mentiin pitkälti käsikirjoituksen mukaan, mutta aina yksi poikkeus sääntöön mahtuu.

RSJM1-luokassa matkaan starttasi sarjan johdossa Ville Aromaa (TUA), joka pölyävissä olosuhteissa perjantaina onnistuikin hyvin ja saapui yötauolle luokkansa johdossa.

Heti lauantaiaamuna paikallisvoimat jylläsivät ja Juuso Lammi (AL-Härmä) nousi kärkeen. Aromaan paikka toisena vakiintui kuitenkin koko lauantaiksi, kunnes viimeisellä erikoiskokeella kärkikaksikko Lammi ja Aromaa yllätettiin totaalisesti. Juhani Luoma (AL-Härmä) ja Ismo Martiskainen (JoeUA) raapaisivat puolisen minuuttia kovempaa. Juuso Lammin voittoa se ei uhannut, mutta Aromaan kakkospaikka vaihtui vetiseen nelostilaan. Sarjajohdossa Aromaa kuitenkin vielä pysyi.

– Voittoa lähdettin tavoittelemaan, lauantai oli yhtä tervanjuontia. Ei vain tainnut pää kestää liukkautta, huuruisia ikkunoita, menestyspaineita ynnä muuta. Koitetaan ottaa opiksi ja miettiä millä välttyä jatkossa näiltä, pohti Aromaa pettymystään.

RSJM2-luokassa ainoa osallistuja Markus Latvanen (EPUA) keskeytti kytkimen rikkoutumiseen neljännen erikoiskokeen jälkeen.

RSJM3-luokassa mentiin pitkälti käsikirjoituksen mukaan. Kotikisaa ajanut Tuukka-Matias Kivioja otti kärkipaikan heti haltuun, sarjan pistekakkosena startannut Topi Kärki asemoitui kakkoseksi. Kolmospaikalla luokassa ajanut Tino Nikkanen ennätti kaataa toisella ek:lla, kunnes keskeytti lauantaina tauolle tekniseen vikaan. Pari pohja-aikaa onnistui rankkaa sadetta toivonut Topi Kärki viemään Kiviojan tilastoista, mutta Kiviojan voittoa ei silti ollut mahdollisuus uhata.

– Onhan se hienoa saada hyvä tulos kotikisasta, olosuhteet oli kyllä välillä tosi haastavat, kiteytti Kivioja.

– Mitalijuna näyttää pahasti nyt karkaavan, kun kaksi luokkavoittoakaan ei enää lopuista riittäisi vaan tarvittaisiin jo epäonnea muiden luokkien kuskeille, kiteyttää sarjapisteissä nyt kolmantena oleva Topi Kärki.

RSJM4-luokassa Miko Jalava (MhMK) on ollut vauhdillisesti suvereeni koko sarjaakin ajatellen. Länsirannikon Rallin konerikon myötä nyt jahdattiin jälleen voittoa. Eikä vauhtiin muilla mahdollisuuksia ollut nytkään, Toyota Corolla GT kulki voitokkaasti.. Kakkossijasta näytti tulevan tiukka kamppailu Henri Timosen (LahUA) ja Joakim Löfvikin (NNSB) kesken. Turussa hyvän loppukirin turvin voiton ottaneen Timosen loppukiri toimi nytkin ja kahdella viimeisellä erikoiskokeella onnistuttiin Löfvik karistamaan niskasta.

Jalavan voittomarginaali oli lopulta puoli sekuntia vaille minuutti ja Timonen toiseksi reilun 27 sekunnin marginaalilla Löfvikiin.

– Hyvältä tuntuu, varsinkin kun edellinen kisa oli nollakisa. Ohjelmaa ralliin mahtui, ja saadaan olla tyytyväisiä, että päästiin maaliin asti. Kaksi ehjää pätkää saatiin ajettua. Näkyvyysongelmien lisäksi yleisöerikoiskokeella kaasu hirtti hetkeksi kiinni ja kahdella viimeisellä EK:lla saatiin edellä ajaneet kiinnikin. Nämä näkyivät varmasti myös erikoiskokeiden ajoissa, kiteytti Jalava kisan antia.

Sarja jatkuu elokuun lopussa Mikkelin SM-rallissa.

Lue lisää sarjasta >>
Junioreiden kuvagalleria >>

Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan loppukauden kilpailukalenteri
26.-27.8. SM Ralli, Mikkeli
30.9.-1.10. SM Ralli, Kouvola

Ralli SM / Viestintä

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste