Kisan voittoon ajanut Joni Nikko sanoi maalissa vauhdin löytyneen Tunturista ja olevan aikalailla nyt kohdillaan, �voittoa tultiin hakemaan ja se saavutettiin, Nikaran minuutin ulkoilu hieman helpotti tietysti tilannetta� Nikko tuumaili. Jarkko Nikaran tavoite oli myös voitto, mutta minuutin ulkoilu erikoiskokeella 5 muutti tilanteen toiseksi. Nikon ja muidenkin Nuorten SM-sarjan kuljettajien seuraava kisan on Oulussa maaliskuussa.Lady Cupin voittoon ajoi Minna Lindroos parinaan Sirkka Rautiainen. Varmasti ajanut Lindroos tuumaili maalissa reitin olleen kimurantti ja useita �happipaikkoja� löytyi, joihin olisi pienellä ajovirheellä suistunut helpostikin. Lindroosin perässä käytiin tiukkaa taistoa lopuista sijoituksista, toiseksi kisassa tuli Marjo-Riitta Lunden.Trophyn n:ssä voiton vei Tommi Järvinen Tomi Vileniuksen nenän edestä, maalissa Vilenius tuumasi ettei vauhti enää riittänyt isolla tiellä ja Järvinen pääsi puristamaan ohi. Ennakkoveikkailuista huolimatta kauden vahvasti aloittanut Tomi Leivo jäi kolmanneksi. Pasi Saarinen vei voiton Trophyn a:ssa ja Cedrik Liljestrand tuli toiseksi ennen Timo Takalaa.Tulokset saatavissa Tenabin kotisivuilta kokonaisuudessaan, www.tenab.net.
NuSM EK 7:n JÄLKEEN LUOKITTAINEN TILANNE 1.( 3) Joni Nikko N1 46.49;1 2.( 2) Jarkko Nikara N1 47.38;2 0.49;1 0.49;1 3.( 6) Riku Seppä N1 48.22;4 1.33;3 0.44;2
V 1600 1.( 17) Petri Pyymäki V2 53.28;5 2.( 18) Erno Kinnunen V2 54.54;6 1.26;1 1.26;1 3.( 16) Janne Hakulinen V2 55.04;6 1.36;1 0.10;0
Lady Cup 1.( 19) Minna Lindroos N3 49.57;4 2.( 27) Marjo-Riitta Lunden F3 51.42;1 1.44;7 1.44;7 3.( 20) Satu Tanskanen F3 51.44;4 1.47;0 0.02;3
Trophy n 1.( 45) Tommi Järvinen Tn4 52.24;4 2.( 44) Tomi Vilenius Tn4 52.27;3 0.02;9 0.02;9 3.( 46) Tomi Leivo Tn4 54.48;3 2.23;9 2.21;0
Trophy a 1.( 41) Pasi Saarinen Ta5 53.22;1 2.( 38) Cedrik Liljestrand Ta5 55.38;0 2.15;9 2.15;9 3.( 37) Timo Takala Ta5 55.46;1 2.24;0 0.08;1
Terveisin
Anne Hjelm
Puutalo-ralli, tiedottaja