Tavoitteena heti SM-kulta
Olle Öhmanin, 24, mukaan sipoolaiset panostavat nyt tosissaan SM-sarjaan.
– Tavoitteena on nyt se junnuissa saamatta jäänyt mestaruus. Kolmen joukkoon pääseminen on minimitavoite, Olle Öhman sanoo.
– SM-sarja on kauden päätavoite.
Syksyllä romutettu Clio ei vielä ole kasassa.
– Turvakaarien piti olla jo viime viikolla Paippisissa, mutta vielä odotellaan. Ja hitsari lähti parahiksi nyt lomille.
SM-sarjassa ajetaan seitsemän rallia. Sarja alkaa Rovaniemellä tammikuun lopuilla. Kaikki osakilpailut lasketaan mukaan lopputulokseen.
– Jyväskylän MM-rallin lähdemme, jos saamme rahoituksen kasaan. Meidän kalustolla se vaatisi 15 000 euroa.
Nuorten valmennusryhmään?
Öhmanin ja Lillqvistin viime kausi, vaikkakin jäi viimeistä silausta vaille huipennusta, on huomattu myös AKK:ssa.
– Tammikuun toisella viikolla menemme Risto Mannisenmäen vetämälle harjoitusleirille Lappiin. Kovasti on kyselty, mutta varmaa ei vielä ole mahdummeko varsinaisina jäseninä Mannisenmäen vetämään nuorten valmennusryhmään, Öhman sanoo.
SM-rallit 2008:
24.–26.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
15.-–16.2. Peurunka-ralli, Laukaa,
7.–8.3. TahkoSpa-ralli Nilsiä
13.–14.6. SM-ralli Kerava
11.–12.7. O.K.-Auto-ralli Kouvola
29.–30.8. Uusikaupunki-ralli
19.–20.9. Vaakuna-ralli Mikkeli
Arctic Lapland-rallissa ei tänä vuonna ajeta kahta erillistä kisapäivää, vaan yksi kaksipäiväinen kilpailu.
Avaus-ja päätöskilpailussa ovat jaossa korotetut SM-pisteet.
Tiimin puolesta:
RacingMedia Toni harsia
www.racingmedia.fi
www.rallisprint.fi