Seitsemässä eri luokassa yhteensä 378 kuljettajaa 60 eri maasta mittasi paremmuuttaan MM-finaaleissa, jotka toimivat erinomaisena ns. ponnahduslautana kohti isompia Karting luokkia kuin pienempiä Formuloita. Vaikka Oiva Vettenranta oli koko kilpailun nuorin kuljettaja, ei hän silti kumarrellut ketään. Aika-ajojen paalupaikka luokkansa 35 muun kanssakilpailijan joukosta oli iso juttu.

– Rotaxin MM-finaaleihin pääsi 60 maan parhaiten menestyneet kuljettajat ja siten Vettenrannalla oli oivallinen mahdollisuus näyttää osaamistaan tähänastisen autourheilu-uran isoimmassa kansainvälisessä tapahtumassa, jossa sen nuorimman kuljettajan ajama paalupaikka oli sykähdyttävä kokemus. Kuitenkin finaalit olivat sitten kolarien värittämiä ja siten nuori suomalainen saapui maaliin kuin nokkamaski ylhäällä kuin alkuperäinen Flying Finn Timo Mäkinen aikoinaan Rallin Ouninpohjan erikoiskokeella. 31. sija ei kuitenkaan nuorta kuljettajalupausta haitannut, koska alun perin tarkoituksena oli vain saada kansainvälistä kilpailukokemusta, Oivan isä Tero Vettenranta kertoo.

– Oiva on poikkeuksellinen kuljettajalupaus, sillä hänellä on serkkunsa Luka Nurmen tapaan kova halu oppia ja kehittyä. Kun nämä ominaisuudet yhdistetään sisukkaaseen voitontahtoon niin uskon, ettei nyt ollut ainoa kerta kun hän kansainvälisen kilpasarjan finaaleissa ajaa. Täältä Bahrainin kilpailuviikosta jäi isoja seteleitä kokemuspankkiin, jotka hän tulee tulevaisuudessa varmasti lunastamaan, jatkaa ajovalmentajana matkassa ollut Tino Nurmi.

Bahrainin MM-finaaleissa ajoi myös toinen tamperelainen Martti Ritonen, joka starttasi Junior -luokan MM-finaaliin sijalta 11/72 kuljettajan joukosta. Valitettavasti myös Martilla pienet kolaroinnit pilasivat paremman tuloksen ja näin hän joutui tyytymään sijaan 23.

Lopputulokset Rotax Grand Finals 2021, Bahrain, Micro -luokka, Top-3:
1. Nikita Ljubimov (EST), AIX Racing Team, 28 kierrosta
2. Manuel Miguez Gayoso (ESP), Birelart, +2,269s
3. Dragos Avasilcutei (AUT), +3,083s

31. Oiva Vettenranta (FIN), Birelart, +30,870s

Kuvat @ Mika Leinonen / Leiskart.fi
Teksti Jani Kekoni

Osasto