JuiceTuning Jussi Välimäen A-ryhmäläisellä Mitsubishi Lancer Evolution VIII kilpailukalustolla yhteensä kahdeksan teknisesti erittäin vaativaa erikoiskoetta taivaltanut Kankkunen ja II-kuljettaja Ossi Lehtonen suoriutuivat urakasta lähtökohtiin nähden kiitettävästi – Ajo parani ja vauhti kiihtyi erikoiskokeelta toiselle. Pitkän ajopäivän jälkeen maalilippu heilahti tuoden meriittilistaan SM-kilpailun A-ryhmän yhdeksännen sijan.
– Ollin lähtökohdat huomioiden JuiceTuning ei asettanut kuljettajalleen minkäänlaisia sijoittumispaineita, vaan hänen kehittymisen kannalta nyt oli tärkeintä saada paljon ehjiä kilometrejä ja kehittää ajoa kilpailun aikana, selitti mm. ralliautojen vuokrauspalvelua toteuttavan JuiceTuning yrityksen toimitusjohtaja Jussi Välimäki jatkaen, – Erikoiskoeaikoja luettaessa voidaan todeta Ollin ajaneen juuri niin viisaasti kuin rallivalmentajamme Jakke Honkanen oli miestä ohjeistanut – Ajo kehittyi erikoiskokeiden aikana – Ollin rallitaitojen kehityskäyrä on nousujohteinen.
Kankkunen ihasteli auton ominaisuuksia ja kiitteli tiimin ammattitaitoa
– Edellisestä kilpailustani on kulunut yli kaksi vuotta, jolloin kilpailin N-ryhmäläisellä, kahta kehitysversiota heikommalla ralliautolla. On se huimaa miten autojen ominaisuudet ovat tässä ajassa muuttuneet; Varsinkin aktiivinen voimansiirto on tuonut lisää ulottuvuuksia kilpailemiseen ja se taas kehittää kuljettajaa, analysoi Kankkunen jatkaen, – Seuraava step ralliurallani on maksimaalisesti hyödyntää niin aktiiviauton niksit kuin ottaa vastaan se arvokas tietotaito, jota hallitseva Aasian-tyynenmeren rallimestari tiimeineen tarjoaa minulle. Rivien välistä voidaan siis lukea, ettei syksyinen kokemukseni JuiceTuningin kanssa Uudenkaupungin SM-rallissa jää viimeiseksi – Tiimissä on tietotaidon sekä kilpailukykyisen kaluston lisäksi fantastinen yhteishenki.
Seuraavan kerran JuiceTuningin kilpailukalusto nähdään syys-lokakuun taitteessa kansallisen kilpailukauden päättävässä SM-Finnsco -rallissa, johon yritys tarjoaa kestävää ja kilpailukykyistä kalustoa vuokralle.
– Kysyntä niin kilpailukalustolle kuin rallikoululle on ollut kiitettävää. Parasta aikaa neuvottelemme niin viimeisen SM-rallin kuin tulevalle kilpailukaudelle tallikuljettajan paikkoja. JuiceTuningin vahvat valtit ovat mahdollistaa kuljettajalle kaikki ralliin liittyvät palvelut saman katon alta ”ralliauton avaimet käteen” -periaatteella, markkinoi Välimäki jatkaen, – Ja täytyy myös muistaa, ettei autoillamme ole tekniseen vikaan keskeytetty kertaakaan.
Lisätietoja ja kuvia löydät JuiceTuningin kotisivuilta osoitteesta www.juicetuning.com
JuiceTuningin psta,
Jani Kekoni / Plopcrew Productions
Digitaalisen median tuotantostudio
www.plopcrew.net