No, hän puursi kaverien kanssa kilpa-auton kimpussa. Sarja-avaus Kouvolassa lähestyy, ja siihen mennessä auton olisi oltava kunnossa. -Tiukoille menee, mutta onnistuu. Testaamiset jäävät kyllä väliin, toteaa Arola. 
Tuleva kilpa-auto on mustanpuhuva Mazda RX 7. Siellä normaalisti majailevan wankel-moottorin sijaan on käytössä Nissanin moottori. -Se on todella tehokas. 570 hevosvoimaa, vääntöä parhaimmillaan 800 Newtonia. Ja jo 4000 kierroksesta lähtien on vääntöä yli 500 Nm. Käyttöalue on pitkä, kehuu Arola uuden kilpurinsa voimanlähdettä. 

Nissanin moottori mukaan lukien on autossa käytetty kaikkiaan kahdeksan automerkin osia ja tekniikkaa. -Taka-akselisto on Mazdan oma, etupäässä Nissan Skylinen ratkaisut. Uskon, että tämän auton etuja tulevat olemaan matala painopiste ja keveys. Olemme laskeneet, että auton saa aivan minimipainoon. Mataluus merkitsee toki sitä, että ohjaamossa ei ole isosti tiloja, niinpä taitaa joutua istumaan ilman pehmusteita, naurahtaa Arola. -No, Harri on lopettanut tupakanpolton ja pehmusteita on tullut ihan itselle, leukailevat tiimiläiset Pentti Front ja Seppo Mäensivu. 

Arola kertoo odottavansa viivalle pääsyä kuin pikkulapsi joulua. -Ehkä suurimmat odotukset kohdistuvat Vetelin kisaan. Siellä tällainen matala ja tehokas ajokki on varmasti omiaan. 
Ajokin jousituksen ja iskunvaimennuksen on suunnitellut öhlins-taituri Pekka Siltanen. Vaihteiston välityksistä vastaa ”Aaton Ratas” -lempinimen saanut Hermanssonin yritys. Auton kylkeen liimataan Turbotekniikka Oy:n, Rakennus-Futuren, Valtonen Motorsportin, Helsingin Talosiirron, Jagar Toolsin ja Rally Service Finlandin mainontaa. 
Entäs onko auton suunnittelussa käytetty tietokoneita? – Ei isommin. Me luotamme perinteiseen 3V-menetelmään. 
Jaa mikä se sitten on. No, jätettäköön tarkemmin kertomatta. Vihjataan vaan, että eräs sana toistetaan kolmeen kertaan, kun huomataan että jotain on mennyt pieleen. 
Aika velikultia!

Lähde: www.rallicross.fi

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste