Myönnetty avustus perustuu eduskunnan vuoden 2017 ensimmäisessä lisätalousarviossa myöntämään lisämäärärahaan, jonka ehtona oli hankkeen omarahoituksen järjestyminen.

Urheiluministeri Sampo Terho on tyytyväinen, että hankkeessa on päästy eteenpäin.

– KymiRing-moottoriurheilukeskus on alueellisesti ja kansallisesti ainutlaatuinen hanke, sanoo urheiluministeri Sampo Terho. Hanke piristää suomalaista moottoriurheilua ja mahdollistaa, että saamme Suomeen mittavia kansainvälisen tason tapahtumia, kuten MotoGP-kilpailut.

Yhtiö on toimittanut ministeriölle yksityisten rahoittajien päätökset sekä niihin perustuvan kokonaisrahoitussuunnitelman, joten avustus voitiin myöntää. Opetus- ja kulttuuriministeriö on jo aiemmin myöntänyt moottoriratahankkeeseen yhteensä 3 miljoonaa euroa valtionavustuksia. Näin ollen hankkeen kokonaisrahoituksesta valtionavustukset kattavat 6,5 miljoonaa euroa ja muiden rahoittajien osuus on 10 miljoonaa euroa.

Teksti: Opetus- ja kulttuuriministeriö

KymiRingin rakentaminen etenee – Opetus- ja kulttuuriministeriö hyväksyi yksityisen rahoituksen toteutuksen

Osasto