Kaisa Eiristö kilpailee sekä Suomen että Viron mestaruussarjoissa. Kuva: Kaisa Eiristön tiedotus

Viron mestaruussarjan viimeinen osakilpailu ajettiin Araveten radalla Virossa viime lauantaina. Harjoituspäivinä ja itse kilpailupäivänä vaihtelevat säät aiheuttivat Kaisa Eiristön tiimille haasteita rengasvalinnoissa.

Lauantai aloitettiin heti hienolla onnistumisella ja Eiristö ajoi aika-ajojen kolmanneksi nopein aika.

Juho Valtanen oli paras suomalainen kartingin MM-kisoissa. Kuva: AKK / Hannu Rainamo

AKK:n järjestämä historiallinen kartingin MM-kilpailu, Flying Finn Race, saatiin tänään päätökseen Kauhavan Alahärmän PowerParkissa ja maailman nopeimmat saivat kruununsa. Jo lähes hyppysissä ollut suomalaismitali jäi lopulta harmittavan lähelle toteutumista.

Tuoko Juho Valtanen historian ensimmäisen MM-kultamitalin Suomeen. Kuva: AKK / Hannu Rainamo

Kartingin historiallinen MM-kilpailu, Flying Finn Race, on loppuhuipennusta vaille valmis Kauhavan Alahärmän PowerParkissa. Suomalaisittain upeaa on paitsi runsas finaalissa esiintyvä suomalaisedustus, mutta etenkin OK-luokan lähtöasetelmat.

Juho Valtanen pitää ykkössijaa OK-luokassa lauantain jälkeen. Kuva: AKK / Hannu Rainamo

Kartingin MM-kisat alkoivat toden teolla lauantaina Kauhavan Alahärmässä, kun vuorossa olivat alkuerät. Flying Finn Racen ensimmäinen kisapäivä vietiin läpi todella haastavissa olosuhteissa, kun tarjolla oli välillä niin aurinkoa kuin rankkasadettakin.

Kaikki olivat iloisia kisan jälkeen, ja mieli vielä parani entisestään, kun kaikki palkittiin ja päälle saivat vielä mehua ja jätskiä. Kuva: EMSC.

Espoon Bembölen kartingradalla järjestettiin Puffokarnevaali maanantaina. Vaikka sateen uhka leijui raskaana, päästiin leikkimielinen 2-6-vuotiaiden tapahtuma aloittamaan kuivissa olosuhteissa.

Juho Valtanen on kartingin hallitseva Suomen mestari sekä MM-pronssimitalisti vuodelta 2017. Tuleeko nyt Alahärmästä kultaa? Kuva: Outi Talikka / AKK.

Suomessa tulevana viikonloppuna 6.-8. syyskuuta ajettava kartingin MM-kilpailu, Flying Finn Race, kerää moottoriurheilumaailman katseet puoleensa.

Bembölen radalla alle 6-vuotiaatkin pääsevät kokemaan autokilpailun hurmaa. Kuva: Tapahtuman tiedote

Puffokarnevaaliksi nimetty, 2-6-vuotiaille kartingista kiinnostuneille lapsille tarkoitettu leikkimielinen ajoharjoittelutapahtuma, jossa kaikki osallistujat palkitaan, järjestetään Espoon Bembölen radalla maanantaina 2. syyskuuta. Varapäiviksi on ilmoitettu tiistai 3.9.

Lauri Halonen on menestynyt crosskartien Pohjois-Euroopan alueen kilpailuissa (NEZ) tänä vuonna. Kuva: Janne Latomäki.

Kouvolalainen Lauri Halonen urakoi viikon aikana sekä kartingissa että crosskarteissa, ja tulos oli mykistävä. Crosskartien NEZ-sarjan finaalin voitto Hyvinkäällä sinetöi Pohjois-Euroopan mestaruuden ja kartingin IAME-sarjasta käteen ojennettiin lippu sarjan päätapahtumaan Ranskan Le Mansin maailmanfinaaliin.

Midnight Hawks -miehistö ja kartingkuljettajat valmiina kartingin MM-kisaan. Kuva: AKK / Riikka Silkala

Autourheilun nuorisomaajoukkueen lahjakkuuksilla, Samuli Mertsalmella sekä Nikolas Pirttilahdella, siintää silmissään syyskuun alussa Kauhavan Alahärmän PowerParkissa ajettava kartingin MM-kilpailu. Nuorille kuljettajille Flying Finn Racen finaalipäivä 8.9.

PowerParkin uskomaton miljöö toimii jälleen maailman parhaiden kartingkuljettajien näyttämönä. Kuva: Hannu Rainamo / AKK.

Kartingin MM-huuma kasvaa Flying Finn Race -kotikisojen lähestyessä. Syyskuun 6.-8. päivä ajettavien MM-kilpailujen tunnelmaan virittäydytään jo tulevana viikonloppuna Kauhavan Alahärmässä, kun PowerParkin radalla mitellään Open National Race -harjoituskisa 22.