Taistelu SRC Super Rallicrossin Suomenmestaruudesta huipentuu lauantaina Hyvinkään Vauhtipuistossa ajettavaan viimeiseen osakilpailuun. Suomenmestaruus on vielä kahden kuljettajan välinen taistelu. Vahvimmin mestaruudessa on kiinni sarjaa johtava Valkealan Urheiluautoilijoiden Atro Määttä, jolla pisteitä on koossa 46. Toisena, neljä pistettä Määtän perässä, on Kankaanpään Urheiluautoilijoita edustava Janne Kanerva.
Vahvassa nousussa olevan lajin kansainvälinen profiili vahvistuu myös, sillä Suomeen haetaan lajin EM-osakilpailua vuodelle 2009. EM-osakilpailua edeltävä EM-kandidaattikilpailu järjestetään ensi […]
Vahvassa nousussa olevan lajin kansainvälinen profiili vahvistuu myös, sillä Suomeen haetaan lajin EM-osakilpailua vuodelle 2009. EM-osakilpailua edeltävä EM-kandidaattikilpailu järjestetään ensi vuonna Kouvolassa.
Kotimainen rallicross saa tuhdin piristysruiskeen, kun lajin kuninkuusluokan eli 1. divisioonan autot asettuvat starttiviivalle kauden 2008 alkaessa. – Divisioonaa ykkösen […]
Rallicrossin EM-sarjan tämän viikonlopun Puolan osakilpailussa ajaa kaksi Pinomäkeä. Jussi Pinomäki jatkaa mitalimetsästystään 1A-divisioonassa ja samaan luokkaan tulee mukaan myös […]
Kilpailujen uutisetHyvinkään Vauhtipuiston uusitulla radalla tarjoillaan 15.9.2007 autourheilua parhaimmillaan! Tehokkaiden ajokkien ja rämäpäisten kuljettajien näyttävät ajosuoritukset näet kertasilmäyksellä. Rata on […]
Kalle Pinomäki kilpailee rallicrossin EM-sarjan osakilpailussa Puolassa 1A-divisioonan Renault Cliolla. Turkulainen on aiemmin tällä kaudella ajanut MM-rallin junioreiden mestaruussarjassa. Pinomäki […]
Kalle Pinomäki kilpailee rallicrossin EM-sarjan osakilpailussa Puolassa 1A-divisioonan Renault Cliolla. Turkulainen on aiemmin tällä kaudella ajanut MM-rallin junioreiden mestaruussarjassa. Pinomäki vaihtaa lajia kuitenkin vain yhden kilpailun ajaksi.
Kilpailujen uutisetSuperrallicrossin viides SM-osakilpailu lauantaina Ylämyllyn maastoradalla ei tuonut vielä ratkaisua SRC:n kotimaisen sarjan kiharaiseen tilanteeseen. Tällä kaudella kaksi kakkossijaa […]
Kilpailujen uutisetSuperrallicrossin viides SM-osakilpailu lauantaina Ylämyllyn maastoradalla ei tuonut vielä ratkaisua SRC:n kotimaisen sarjan kiharaiseen tilanteeseen. Tällä kaudella kaksi kakkossijaa ajanut Kankaanpään Janne Kanerva otti kauden ensimmäisen voittonsa ratkaisemalla kisan finaalin lisälenkillä. Ylämyllyn kisan kakkonen Atro Määttä johtaa SM-sarjaa neljän pisteen erolla ennen Kanervaa ja ratkaisu jää syyskuussa Hyvinkäällä ajettavaan viimeiseen osakilpailuun.



