Hallitseva Supercar-luokan Suomen mestari Jere Kalliokoski oli pitelemätön OuluZonen radalla ajetussa rallicrossin SM-sarjan kilpailussa lauantaina. Alahärmäläinen voitti jokaisen ajamansa erän, osan jopa ylivoimaisesti. Edellisen kilpailun iloisen perhetapahtuman vuoksi väliin jättänyt Kalliokoski nousi voitolla sarjassa neljänneksi, tavoitteena oleva mestaruuden uusiminen on yhä mahdollista. 

Rallicrossin SM-karavaani matkustaa tulevana viikonloppuna Oulun OuluZonen radalle, jossa ajetaan lauantaina 20.8. kauden kolmas osakilpailu. Oulussa on edellisen kerran ajettu SM-pisteistä kaudella 2016. (kuva vuoden 2016 Oulun SM-osakilpailusta, jossa SuperCar-luokan voittoon ajoi Niclas Grönholm. Kuva: Tero Lyttinen)

Rallicrossin SM-sarja jatkuu kauden kolmannella osakilpailulla OuluZonen radalla tulevana lauantaina 20. elokuuta. Hallitseva mestari oli kauden avauksessa Jalasjärvellä kolmas, toinen osakilpailu jäi väliin iloisen perhetapahtuman vuoksi, Kalliokoskesta tuli kilpailuviikolla tyttölapsen isä. Nyt katse on suunnattu loppukauden kilpailuihin, jäljellä on kolme osakilpailua, Oulun jälkeen ajetaan vielä Hyvinkäällä ja Honkajoella. Ford Fiestalla ajavalle Kalliokoskelle kelpaa Oulusta vain voitto.

Viiden osakilpailun mittainen Crosskartien SM-sarja päättyi lauantaina Porin Hangassuon radalla. Kouvolalainen Lauri Halonen oli hyvässä vauhdissa ja ajoi SM-pronssille Xtrem Junior-luokassa. 12-vuotiaan Halosen kausi alkoi takkuisesti, mutta tulos parani jokaisessa kilpailussa. Porissa Halonen esitti kauden parastaan, voitti jokaisen alkuerän ja oli finaalissa kolmas.

Crosskartien SM-sarjan toinen ja kolmas osakilpailu ajettiin Oulussa OuluZonen radalla lauantaina ja sunnuntaina 18.-19. kesäkuuta. Sarjassa Xtrem Junior-luokan yhdeksäntenä ollut Lauri Halonen, 12, ei vielä lauantain osakilpailussa päässyt toivomaansa vauhtiin, tuloksena oli viides sija. Sunnuntaina meno oli kohdallaan ja kouvolalainen ajoi voitosta voittoon, kunnes kivi pilasi mitalimahdollisuudet finaalissa.

Kouvolalainen Lauri Halonen ajoi RallyX-sarjan Suomen osakilpailuissa lauantaina Crosscar Junior-luokan toiseksi, sunnuntaina kohtalona oli jäädä finaalin ulkopuolelle vilppilähdön vuoksi. Sarjajohdossa Kouvolan kilpailuun lähtenyt Halonen kuitenkin pysyi sarjassa hyvissä asemissa, sijoitus on nyt toinen.

RallyX-sarjan Suomen osakilpailut ajettiin viikonloppuna Kouvolassa Tykkimäen radalla. Supercar-luokassa ajava Jere Kalliokoski ajo lauantain osakilpailussa neljänneksi, sunnuntaina tuloksena oli jääminen finaalin ulkopuolelle. Ford Fiestalla ajava alahärmäläinen oli viikonloppuna hyvässä vauhdissa ja haastoi maailman kovimmat crossaajat, mutta kolarointi pudotti Kalliokosken lauantaina palkintokorokkeelta. Sunnuntaina vauhti parani päivän mittaan, mutta semifinaalissa kohtalona oli jälleen kolarointi muiden avustuksella ja se pudotti Kalliokosken finaalista. 

Tällä kilpailukaudella ralliautoiluun keskittynyt Jesse Kallio tekee pikaisen paluun menestyslajiinsa rallicrossiin, kun 21-vuotias järvenpääläinen ajaa tänä viikonvaihteessa Kouvolassa Rally X Nordic -sarjan kahdessa osakilpailussa.

Jere Kalliokoski aloittaa rallicrosskautensa tulevana viikonloppuna, kun RallyX-sarja rantautuu Kouvolan Tykkimäkeen. Viime kaudella Suomen osakilpailussa viidenneksi ajanut hallitseva Suomen mestari tähtää tälläkin kertaa Supercar-luokan finaaliin.

Kansainvälisen RallyX-sarjan kausi käynnistyi viikonloppuna Ruotsin Höljesissä. Lauri Halonen, 12, ajoi voittoon RallyX -rallicross-sarjan avauksessa, ja oli toisessa osakilpailussa viides, voitto oli kouvolalaisen ensimmäinen Xtrem Junior -luokassa kansainvälisellä tasolla. Sarjan mestaruutta tavoitteleva Halonen oli hyvässä vauhdissa koko viikonlopun, vain sunnuntain pieni epäonni vei viikonlopun toisen palkintokorokepaikan.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste