Suomen ensimmäinen Honda CB.
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 60 vuotta siitä, kun ensimmäiset japanilaiset moottoripyörät saapuivat Suomeen. Merkkipaalua juhlistetaan keväällä Classic Motorshowssa, “Japsipyörät 60 vuotta Suomessa” -osastolla.
Japanilaismerkeistä ensimmäisenä Suomeen saapui Honda. Ennen Suomen valloitustaan Honda oli lyönyt hyvin läpi Yhdysvaltojen markkinoilla ja merkin moottoripyörät menestyivät hyvin muun muassa Mansaaren-ajoissa.
American Car Show 2020 järjestetään perjantaina-sunnuntaina 10.-12.4.2020. Kuva: American Car Show -tiedotus.
Historian ensimmäinen American Car Show -autonäyttely järjestettiin Tikkurilan jäähallissa toukokuussa 1978, ja tulevana pääsiäisenä on vuorossa jo 43. näyttelytapahtuma. Perinteet ovat pitkät.
American Car Show -näyttely on aina ollut alansa suurin ja monipuolisin näyttely Suomessa.
AKK-Motorsport ry ja sen omistama markkinointiyhtiö, AKK Sports Oy, uusivat organisaatioitaan.
Markus Häkkinen on nimitetty AKK Sports Oy:n vt. toimitusjohtajaksi 1.2.2020 lähtien toimitusjohtaja Tatu Lehmuskallion jättäessä yhtiön. Markus on toiminut aikaisemmin yhtiön hallinto- ja talousjohtajana. Autourheilun lajiliittoa AKK-Motorsport ry:tä luotsaa puolestaan pääsihteeri Anssi Kannas.
– Tatulle kuuluu suuri kiitos erityisesti markkinointiyhtiön ohjaamisessa uudelle kasvu-uralle.
MP20-messuilla oli jälleen kunnon tarjonta pyöräuutuuksia. Kuva: MP-messujen tiedotus.
MP-messut keräsi lauantaina huikeat yli 30 000 motoristia Helsingin Messukeskukseen, ja messujen kokonaiskävijämäärä kipusi yli 55 000. Tänä vuonna uutuuspyörien joukossa oli jo kymmenkunta sähkömoottoripyörää ja skootteria.
MP-messut 2018. Arkistokuva: Heidi Koivunen
MP 20 Moottoripyörämessut esittelee vuoden 2020 kuumimmat moottoripyöräuutuudet, nostaa esille kilpamoottoripyöräilyä ja on mukana tukemassa nuorten moottoripajatoimintaa. Messuille myydään hyväntekeväisyyslippuja, joilla osallistuu arvontaan. Voittaja saa omakseen huikean uniikin Indian Scoutin runkoon rakennetun moottoripyörän.
MP20-messuilla on luvassa huikeaa stuntnäytöstä. Kuva: Ilkka Isoluoma photography.
Lähtölaskenta uuteen ajokauteen alkaa perinteisesti, kun MP-messut avaavat ovensa helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna. Tänä vuonna runsaan messutarjonnan lisäksi vierailijoita hellitään todellisella prätkätaituruudella, kun Suomen taitavimmat stuntkuljettajat Arttu Stenberg, Joona Vatanen ja Niko Säkkinen valtaavat asvaltoidun koeajoradan kaikkina kolmena päivänä tarjoillen messuvieraille A-luokan prätkäviihdettä.
Vuoden Autourheilija 2019 Valtteri Bottas. Kuva: Taneli Niinimäki / AKK.
AKK:n perinteikästä palkintogaalaa, Mestareiden Iltaa, juhlittiin noin 1250-päisen vierasjoukon voimin Lahden Messukeskuksessa. Vuoden Autourheilija -tittelin vei nimiinsä F1-sarjassa hopeisen sijan taistellut Valtteri Bottas, joka uusi vuoden 2017 tunnustuksensa nyt toista kertaa.
F1-kuljettaja Valtteri Bottaksen urakehitys on nostanut suomalaisen autourheilijan yhdeksi maamme kirkkaimmaksi edustajaksi maailmalla.
Suomen Moottoriliitto ry:n kauden 2019 palkintojenjakogaala järjestetään Tampereella hotelli Rosendahlissa lauantaina 4.1.2020. Gaalassa palkitaan kaikki MM-, EM-, SM- ja Suomen Cup –sarjoissa menestyneet urheilijat ja muistetaan toiminnassa mukana olleita vapaaehtoisia sekä jäsenkerhoja. Voit seurata SML:n palkintojenjakogaalan lähetystä suorana klo 18.00 alkaen MuTV:n alla olevien linkkien kautta:
Reijo Savolainen Yamahan maahantuonnista (vas.) ja Suomen parhaaksi Yamaha-mekaanikoksi kruunattu Daniel Ahlroth lähtevät edustamaan Suomea European Technician Grand Prixiin. Kuva: Yamaha Motor Europe N.V. Suomen sivuliike.
Yamahan yritysfilosofian lähtökohta on korkea laatu niin tuotteissa kuin palveluissa.
Nuorten B-maajoukkueseen kaudelle 2020 noussut Sami Pajari kuntotestissä Performance Coach Tero Puustisen kanssa. Kuva: Jarmo Mäki/ AKK.
Autourheilun kansallisen lajiliiton AKK-Motorsport ry:n maineikkaan valmennusohjelman kokoonpano kaudelle 2020 on valittu. Yhteensä 25 urheilijaa kantaa ensi kaudella kalustossaan ja varusteissaan Flying Finn Academy -tunnusta. Näistä 13 urheilijaa lunasti paikkansa kovatasoisissa nuorten maajoukkueissa ja 12 urheilijaa kuuluvat Haastajat-ryhmään, joka on osa Flying Finn Academy -valmennusohjelmaa.