Classic Motorshow järjestetään jälleen Lahden Messukeskuksessa toukokuussa 2016. Näyttelyviikonloppu osuu ensi keväänä päiville 7.-8.5.
AKK-Motorsport ry:llä ja Lentopysäköinti P24 Oy:llä on hyviä uutisia kaikille AKK:n kilpailijalisenssin haltijoille: Käyttäessänne Helsinki-Vantaan lentoaseman läheisyydessä sijaitsevaa LentoPysäköintiä saatte kassalta 15 % alennuksen normaalista pysäköintihinnasta!
Äärimmäisen suorituskyvyn tavoittelu johtaa silloin tällöin ylilyönteihin kilpa-autojen suunnittelussa. Yksi tämän ilmiön hätkähdyttävimmistä esimerkeistä on nähtävillä 2.-3. toukokuuta Lahden Messukeskuksessa järjestettävässä Classic Motorshow'ssa.
Kotimaisen Classic Motorshow'n leimallisena piirteenä on alusta asti ollut monipuolisuus. Harrastajakerhojen osastot ovat heijastelleet mitä erilaisimpia motorisoidun liikkumisen muotoja. Nyt ensikertalaisena mukana on myös virallinen SF-Caravan ry:n alainen Nostalgiakerho, joka tuo nähtäville matkailuautoilun ja –vaunuilun historiaa. Hienoja matkailuajoneuvoja ja -yhdistelmiä on näyttelyssä nähty toki ennenkin, mutta tämä melko tuore alan harrastajakerho on hyvä lisä näyttelyssä mukana olevien yhdistysten kirjoon.
Veteraaniajoneuvoalan laajapohjainen yhteistyöryhmä kertoo painavaa asiaa ajoneuvojen konservoinnista ja museoajoneuvo-rekisteröinnistä 2.-3.5. Lahden Classic Motorshowssa.
Kuva: Riku Kaminen
Classic Motorshown järjestäjän kokoama Oi nitä aikoja -osastokokonaisuus on jo pitkällä. Yllättävän hankalaa on löytää 30 vuotta vanhaa kalustoa - siis ajoneuvoja vuodelta 1985.
Classic Motorshow järjestetään Lahden Messukeskuksessa jo kahdeksatta kertaa. Vuoden 2015 teemakokonaisuus "Erilaisuus kunniaan" on tuottaja Peri Niemenmaalla jo pitkällä, mutta työ jatkuu edelleen. Vuosittain teemaan sopivia ajoneuvoja mietitään tarkasti. Tänä vuonna tapetille on noussut mm. pohdinta, onko erikoisuus sama kuin erilaisuus?
Nopeat soratiet, kapeat asfalttibaanat ja lumiset erikoiskokeet ovat valmiina testaamaan maailman hurjimpia rallikuskeja 13 kertaa tämän vuoden aikana. Ensimmäisenä paikkansa ottaa ansaitusti legendaarinen Monte Carlon MM-ralli, jonka liukkaat, lumiset asfalttierikoiskokeet ottavat heti luulot pois monelta kuskilta.
Classic Motorshowssa tullaan jatkossa näkemään uudenlainen osastokokonaisuus, jossa esitellään ajoneuvoja eri vuosikymmenten takaa. Kokonaisuus rakentuu otsikolla "Oi niitä aikoja" ja se esittelee neljä ryhmää ajoneuvoja, jotka ovat tasan 60, 50, 40 ja 30 vuoden takaa.