Taistelu yleiskilpailun voitosta tulee olemaan erittäin mielenkiintoinen. Lähiseudun kuljettajista 6-luokassa ovat mukana mm. Oulun Petri Tiikkala, Raahen Pekka Keski-Korsu sekä tämän kauden rallisprintin SM-sarjassa kuudenneksi sijoittunut raahelainen Antti Niemi. Tästä kolmikosta kovin ”Putkos-kokemus” on Tiikkalalla, mutta toisaalta vahvaa ajorutiinia löytyy myös Raahelaiskaksikolta. Viime vuonna Putkosessa Niemi eteni junioreissa jo aivan tasatahtiin yleisen voittajan Juha Karilaisen kanssa.


Paikalliset Mitsubishi-kuljettajat saavat kilpailuun todella hyviä kirittäjiä. Kempeleläinen ralleja ja rallisprinttejä videoiva Videoracing on tehnyt ahkeraa työtä houkutellakseen kisaan muutaman kovan haastajan. Videoracingin sponsoroimana kisaan onkin saapumassa erittäin mielenkiintoinen kuljettajakaksikko; Mika Kosunen Siilinjärveltä ja sokerina pohjalla kahtena viime vuonna SM-kultaa voittanut Tomi Hallia. Rallisprintin viimevuosien ykkösnimen Tomi Hallian Mitsuun on asennettu kuluvalla viikolla uutta tekniikkaa ja jos kaikki toimii testeissä toivotulla tavalla, tuore Suomen mestari on mukana OUA-rallisprintissä. Myös muutaman vuoden takainen rallisprintin Suomenmestari Pohjankyrön Hannu Mäki-Ikola on ehdolla kärkikolmikkoon.


Kaksivetoluokissa on mukana useita kuljettajia, jotka eivät jätä katsojia kylmiksi. Muun muassa Harri Huotari, Mika Perttula, Erkki Kursu, Tapani Grönlund ja Kai Hyttinen takaavat, että luvassa on näyttäviä ajolinjoja ja kovaa yritystä.


Junioreista löytyy myös kuljettaja, joka pystyy ajamaan jopa samaa tahtia yleisen kärkikuljettajien kanssa. Oululainen Harri Kervinen on varsinkin asfalttipinnalla ollut tänä kesänä junioreissa voittamaton, mutta on hän osoittanut vauhtinsa myös sorapinnalla.


Putkosen noin 2,3 kilometriä pitkää soratietä pidetään Suomenkin mittakaavassa erittäin hienona pikataipaleena. Se onkin kuljettajille mieluinen, mutta myös toisaalta usein tuhoisa. Putkosen vauhdikkaat mutkat ovat vuosien aikana muotoilleet erittäin monen ralliharrastajan kilpakalustoa uusiin muotoihin. Odotettavissa on tiukkaa taistelua yleiskilpailun ja eri luokkien voitoista.


Osallistujaluettelo sekä tulokset kilpailun jälkeen löytyvät osoitteesta www.oua.fi.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste