WRC 2 -luokassa kilpailevat viime viikonloppuna WRC-debyyttinsä Riihimäellä tehnyt AKK:n Flying Finn Academyn kuljettaja Jari Huttunen Hyundailla, tosin tällä kertaa R5-mallin autolla. Lisäksi samassa luokassa ajaa myös kauden 2018 rallin suomenmestari Eerik Pietarinen Skodalla. Kaiken kaikkiaan Portugalin MM-ralliin on ilmoittautunut 61 kuljettajaa.

Chilessä päälaelleen kääntynyt MM-sarjan kärkikolmikko tasoittui, kun Viron Ott Tänak pystyi voittamaan ja nousemaan MM-sarjan toiseksi. Ranskan Sebastien Ogier pystyi ajamaan järkevän kilpailun ja lähtee MM-sarjan kärjessä Portugaliin. Belgialaisen Thierry Neuvillen paha ulosajo ja siitä joutunut keskeytys jätti hänet pistesarakkeen nollille ja näin Neuville on sarjan kolmas. Neljäntenä sarjassa on Toyotan Kris Meeke, mutta britin ero kolmanteen sijaan on peräti 54 pistettä. Ogierilla on kasassa 122 pistettä, Tänakilla 112 ja Neuvillella 110.

Suomalaiskuljettajat miehittävät pisteissä sijat 8, 9 ja 10. Esapekka Lapilla on kasassa 34 pistettä. Hänen takanaan Jari-Matti Latvalalla 32 pistettä ja Teemu Suninen vaanii kymmenentenä 30 pisteellään.

Kuljettajien MM-pisteet 6/14 osakilpailun jälkeen

1. Sebastien Ogier (FRA) 122

2. Ott Tänak (EST) 112

3. Thierry Neuville (110)

4. Kris Meeke (GBR) 56

5. Elfyn Evans (GBR) 55



8. Esapekka Lappi 34

9. Jari-Matti Latvala 32

10. Teemu Suninen 30

Hyundain alkuperäinen suunnitelma oli ajaa miehistöllä Thierry Neuville, Andreas Mikkelsen ja Dani Sordo, mutta kiivaasti valmistajien mestaruutta jahtaava korealaistalli palkitsi Sebastien Loebin hyvät Chilen suoritukset vaihtamalla hänet Mikkelsenin paikalle. M-Sport Fordilla Portugalissa WRC-debyyttinsä tekee brittikuljettaja Gus Greensmith. Näin ollen Portugalissa nähdään muutaman rallin tauon jälkeen kolme Ford-kuljettajaa.

Valmistajien pisteissä Hyundai jatkaa kärjessä 178 pisteellä. Toyota on 149 pisteellä toisena. Citroen on 143 pisteellään kolmas ja M-Sport Ford neljäntenä 100 pisteellä.

Valmistajien MM-pisteet 6/14 osakilpailun jälkeen

1. Hyundai Shell Mobis WRT 178

2. Toyota GAZOO Racing WT`RT 149

3. Citroen Total WRT 143

4. M-Sport Ford World Rally Team 100

Portugalin MM-ralli 2019: Rallin MM-sarja palaa Eurooppaan

Portugalin MM-rallin avauspäivä ajetaan Arganilin suunnassa, jossa kisa totuttiin näkemään 80- ja 90-luvuilla. Lauantai ja sunnuntai ajetaan viime vuodesta tutuilla seuduilla.

Sään pysyessä kuivana Portugalissa on totuttu näkemään paljon irtosoraa, joka vaikeuttaa kärjessä lähtevien voittomahdollisuuksia. Perjantaina teiden pohja on hieman kovempaa ja lauantai sekä sunnuntai tarjoavat perinteisempää hiekkaisempaa pohjaa. Suomalaisten lähtöpaikat tarjoavat hyvät edellytykset taistella hyvistä sijoituksista.

Portugalissa ajetaan tänä vuonna 20 erikoiskoetta, joille kertyy mittaa 306,97 kilometriä. Koko rallin reitti on 1429,19 kilometriä. Ralli alkaa perjantaina kello 10.48 Suomen aikaa.

Rallin päätös nähdään legendaarisissa Fafen maastoissa sunnuntaina alkaen kello 13.18 Suomen aikaa.

Teksti: Neste Rallin tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste