Kaksikon kilpailu uudella, vuoden 2019 mallisella Ford Fiesta R2T -ajokilla alkoi ajollisesti hyvin, kun heti ensimmäiselle erikoiskokeelle syntyi muutaman sekunnin pohja-aika.

– Ratin nappien kanssa oli pieni ongelma, enkä saanut siirtymämoodia pois päältä. Tästä sisuuntuneena ajo kulki kuitenkin hyvin ja erikoiskokeen jälkeen muistuikin jo mieleen, kuinka “paukut” saadaan päälle toisella tapaa, Pajari kertoi.

Toisella erikoiskokeella syntyi jälleen pohja-aika ja ensimmäiselle huoltotauolle Pajari saapui 8,5 sekunnin johtoasemassa, kun takana oli 26 erikoiskoekilometriä. Tauon jälkeen ajettu reilu 33-kilometrinen Riutan erikoiskoe sujui jälleen varsin puhtaasti. Reilun 10 sekunnin pohja-aika kasvatti eron toisena ajaneeseen Lauri Joonaan jo 19 sekuntiin.

Toisen huoltotauon jälkeen ohjelmassa olivat kilpailun kaksi viimeistä erikoiskoetta, vauhdikkaita nyppyjä ja kääntyviä ylityksiä sisältäneet Oskola ja Palo. Pajari suoritti erikoiskokeet puhtaasti luokan toiseksi nopeinta vauhtia ja kilpailun maalissa voittomarginaaliksi Joonaan kertyi lopulta 15 sekuntia.

Pajari otti näin kauden avausvoittonsa uudella ajokillaan ja oli maalissa tyytyväinen kilpailupäivään.

– Kaikkiaan tosi hyvä päivä. Keli, tiet ja olosuhteet olivat loistavat. Oli kerrassaan makea vetää. Valtaosa reitistä oli ihan jäätä, renkaat säilyivät hyvinä, vaikka sitä hieman ennalta arvuuteltiin. Pari viimeistä pätkää otettiin ihan aavistuksen varmistelevammalla otteella ja pyrittiin minimoimaan riskit, Pajari tuumasi maalissa.

Talvikauden jälkeen Pajari on pistetilanteessa SM3-luokan toisena 57 pisteellä, 20 pistettä johdossa olevaa Joonaa perässä. Rallin SM-sarja jatkuu reilun kolmen kuukauden tauon jälkeen Kouvolassa 12.-13. kesäkuuta. Pajarin kausi jatkuu kuitenkin varmuudella jo viikkoa aiemmin Sardinian MM-rallissa, joka toimii JWRC-luokan toisena osakilpailuna.

Podium-juhlaa Joensuussa. Kuva: Jani Salonen.

SM Itäralli – SM3-luokka TOP5

  1. Sami Pajari 51:23,9
  2. Lauri Joona +15,0
  3. Henri Hokkala +51,0
  4. Heikki Koski-Lammi +1:04,9
  5. Aleksi Röyhkiö +1:06,9

SM3-luokka TOP5 3/6 osakilpailun jälkeen

  1. Lauri Joona 77p
  2. Sami Pajari 57p
  3. Aleksi Röyhkiö 42p
  4. Henri Hokkala 41p
  5. Jani Luhtaniemi 36p

Teksti: Sami Pajarin tiedotus.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste