Perjantaina ja lauantaina ajetuissa vapaissa harjoituksissa sastamalalaisen autokunta oli toiseksi nopein molemmissa harjoituksissa.

Lauantaina iltapäivällä ajetussa aika-ajossa Pajuranta oli omassa osiossaan toiseksi nopein, mutta kun kaikkien kolmen kuljettajan ajat lasketaan yhteen, jäi tulokseksi neljäs lähtöruutu sunnuntain kilpailuun.

Sunnuntaina iltapäivällä paikallista aikaa kahden jälkeen alkanut kilpailu aloitettiin turva-auton perässä sateen kastelemalla radalla. Sastamalalainen aloitti oman autokuntansa kilpailun ja teki tunnin ajovuorollaan hienoa työtä nostaen autonsa kilpailun kärkeen sekä kasvattaen eron toisena olevaan autokuntaan yli 22 sekuntiin.

Pajurannan jälkeen kilpailua lähti jatkamaan Portugalin Rodrigues, joka ei ollut märällä radalla aivan kotonaan ja aluksi hävisi aikaa rutkasti muihin kilpailijoihin nähden. Juuri ennen kuin Rodriguesin ajovuoron oli määrä päättyä tuli autoon tekninen vika ja kilpailu jäi kesken.

– Meillä oli ihan hyvä joukkue kisaa ajatellen kasassa ja varsinkin tuo oma veto kilpailussa meni lähes täysin nappiin. Kaikki näytti sen puolesta hyvältä, mutta moottoriurheilussa on paljon liikkuvia tekijöitä ja välillä käy näin. Nyt puntaroin lähiviikkojen aikana omalta kohdalta, että lähdenkö mukaan sarjan seuraavaan osakilpailuun, Pajuranta kertoi kilpailun jälkeen.

Teksti: Juuso-Matti Pajurannan tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste