– Tässä on nyt viikon ollut flunssa päällä, joten hieman vaikea oli hakea latausta tähän ralliin ja valmistelutkin jäivät vähän heikolle. Jo pelkästään se, että öisin ei ole saanut nukuttua, on verottanut oman terävyytensä voimista, Laaksomaa paljasti.

Kilpailun alku oli Laaksomaan autokunnalle jokseenkin töksähtelevää ja meni ajorytmiä hakiessa.

– Ensimmäisellä erikoiskokeella oli askelmerkit vielä hukassa ja jäätiin pohja-ajasta tasan 16 sekuntia, Laaksomaa kertoi.

Laaksomaan ja kartanlukijana toimineen Ville Kantoluodon vauhti kuitenkin parani lopua kohden.

– Saimme siinä sitten juonesta sen verran kiinni, että ajoimme parit pohja-ajatkin. Eroa oli maalissa voittajaan Mikke Yrjölään tällä kertaa reilut parikymmentä sekuntia. Tyytyväinen täytyy kuitenkin olla, että saatiin sarjapisteitä jälleen iso kasa tuliaisiksi, Laaksomaa iloitsi.

Epävirallisia tuloksia, Luokka 8, Kaasujalka Ralli, Aura 27.5.2017

1. Mikke Yrjölä 40.38,1

2. Pasi Laaksomaa + 20,1

3. Jani Laaksonen + 1.00,9

Rally Trophy -sarja jatkuu kauden neljännellä osakilpailulla 19.8. Koillis-Savo Rallilla Kaavissa.

Teksti: Laaksomaa Racing Team / Viestintä

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste