Kauden avanneessa Arctic Lapland Rallissa Rovaniemellä tammikuussa Patric Öhman ajoi SM3-luokassa kahdeksanneksi. Kilpailun jälkeen Go4Speed Motorsportin kuljettaja esitti toiveen siitä, että tälle kaudelle käyttöön tulleen uuden kaluston osalta ennen kaikkea alustaan pääsisi tekemään testien kautta muutoksia ennen Mikkelin osakilpailua, kauden alla testikilometrit kun jäivät varsin vähiin. Tässä tavoitteessaan Öhman myös onnistui.

– Viikko sitten ajettiin hyvät testit, kilometrejä kertyi lähes sata. Päästiin tekemään juuri niitä muutoksia alustaan, mitä Tunturin jälkeen jäi vähän kaivelemaan ja saatiin siitä sen myötä parempi. Nyt vaan täytyy toivoa, että ne muutokset toimii Mikkelissä myös, Öhman pohtii lähestyvän Mikkelin SM-rallin alla.

Ykköstavoite kauden avausosakilpailussa oli maaliinpääsy ja se myös toteutui uran tähän mennessä parhaan yksittäisen kilpailun luokkasijoituksen myötä. Omaan ajoonsa Öhman ei Rovaniemellä kuitenkaan täysin tyytyväinen ollut ja siihen apua on haettu tauon aikana videoilta.

– Jonkun verran tuli katsottua in-car-videoita ja sitä kautta tuli analysoitua ajamista. Nyt tiedetään Mikkeliin lähdettäessä paljon enemmän, että mitä asioita pitää parantaa ja tehdä toisin. On koitettu videoiden kautta kehittää sitä ajatusta siitä, että miten tuollaista autoa tulisi ajaa ja niihin epäkohtiin kiinnittää huomiota. Uskon, että ollaan paljon valmiimpia Mikkelin SM-rallin käynnistyessä, kuin mitä oltiin Rovaniemellä tammikuussa, Öhman vakuuttaa.

Vaikka Rovaniemen tavoin myös Mikkelissä kilpailu ajetaan kaksipäiväisenä, niin ero näiden kahden koitosten välillä etenkin ek-kilometrien kohdalla on valtava.

– Kilometrien määrä putoaa ja nyt pitää olla heti alusta lähtien hereillä ja valmiina ajamaan heti tosissaan. Ei ole varaa katsella, vaan heti on mentävä kovaa alusta lähtien, Öhman muistuttaa.

Öhman asetti tähän kauteen tavoitteekseen vakiinnuttaa paikka SM3-luokan kärkikymmenikössä ja näiltä osin Rovaniemeltä tullut kahdeksas sija vastaa kauden alla asetettua tavoitetta. Mikkelissä SM3-luokassa mukana on peräti 22 kilpailijaparia, mikä on rallin SM-sarjan kaikkien aikojen ennätys kyseisen luokan osalta.

– Kun nimilistaa katsoo, niin taso on kyllä aivan älyttömän kova. Nyt jo kympin sakkiin joutuu ajamaan ihan tosissaan ja se vaatii onnistumista sekä hyvää suoritusta. Mutta ehdottomasti sinne lähdetään tavoittelemaan paikkaa. Katsotaan sitten jos tavoitteessa onnistutaan, että mikä sitten on loppusijoitus.

Öhmanille Mikkelin SM-rallissa nuotteja lukee Jukka Jämsen, joka tuuraa kuumeista luottokartturia Aki Sparrea. Jämsen luki viime vuonna Öhmanille nuotteja TeijoTalot-rallissa, joten täysin uudesta yhteistyöstä ei näiden herrojen osalta ole siis kyse. Jämsen on aiemmin urallaan lukenut nuotteja muun muassa Jaro Kinnuselle, Mikko Pajuselle, sekä Alex Forsströmille, jonka kanssa vuoden 2016 Latvian EM-rallista tuli junioreiden kakkossija.

Öhman on osallistunut Mikkelin SM-ralliin kerran aiemmin, kun viime vuonna sijoitus SM3-luokassa oli 14. Kyseessä oli vantaalaisen uran toinen SM-ralli.

– Hienot, vauhdikkaat ja rytmikkään tiet, joissa on luonnetta. Kysytään kanttia ja yhteistyö kuljettajan, sekä kartanlukijan välillä pitää toimia, Öhman korostaa.

Mikkelin SM-ralli käynnistyy perjantai-iltana raviradalla ajettavalla lyhyellä yleisöerikoiskokeella. Lauantain ohjelmassa on kuusi erikoiskoetta yhteispituudeltaan reilut 115 kilometriä. Öhmanin ja Jämsenin kilpailunumero on 58.

Teksti: Jari Hotti, Go4Speed Motorsportin tiedottaja

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste