Arden Motorsport -tiimissä kilpaileva 18-vuotias Patrik Pasma starttasi kauden toiseksi viimeiseen osakilpailuun lähes täydellisistä lähtökohdista, olihan kahden edellisen kisaviikonlopun saldona tullut kaksi voittoa ja kolme muuta palkintosijaa. Lisäksi alkuviikolla Silverstonessa ajetuissa testeissä Pasma ajoi nopeimman kierrosajan aivan omalle sekuntiluvulleen.
Silverstonen kisaviikonloppu alkoi perjantaina ajetuilla vapailla harjoituksilla. Patrik Pasma osoitti nopeutensa ollen kolmanneksi nopein jääden ainoastaan 15 sadasosaa päivän nopeimmasta ajasta. Lauantain aika-ajosessio keskeytettiin punaisilla lipuilla neljä minuuttia ennen määräaikaa, ja Pasmalta jäi viimeinen nopea kierros ajamatta. Tuloksena oli kolmas lähtöruutu lauantain kisaan ja sunnuntain viimeiseen lähtöön Pasma saavutti neljännen lähtöruudun.
– Voisihan nuo lähtöruudut olla huonompiakin, onhan kakkosrivi ihan ok. Mutta kun tavoitteena on paalupaikka, harmittaahan se, kertoi Pasma aika-ajon jälkeen.
British F4 -sarjassa ajetaan kolme kilpailulähtöä kisaviikonlopun aikana. Ensimmäisessä kisassa Pasma sai hyvän lähdön ja nousi sen ansiosta yhden sijan. Hän ei kuitenkaan pystynyt sitä pitämään loppuun saakka, ja kilpailutuloksista Pasma löytyy viidentenä.
Sunnuntain ensimmäiseen lähtöön starttijärjestys muodostui lauantain kilpailun tuloksista, ja kärjen osalta käännettynä. Pasma starttasi ruudusta kaksi, ja sai jälleen erinomaisen lähdön.
– Päästiin lähdössä tiimikaverin (Jack Doohan) kanssa paalulta lähteneen kuskin ohi. Ekat mutkat ajettiinkin ihan rengas rengasta vasten ja kilpailtiin ykkössijasta. Sitten tuli turva-auto radalle, ja sen lähdettyä Doohan meni menojaan. Loppukisan ajelinkin yksinäni ja varmistelin vaan kakkossijaa, kun ei edessä eikä takana ollut lähellä ketään haastamassa.
Silverstonen osakilpailun kolmas lähtö oli erittäin vaiheikas, kun kuski toisensa jälkeen spinnasi eikä osumiltakaan vältytty. Pasma oli osittain olosuhteiden uhri ja putosi ensimmäisellä kierroksella peräti yhdeksänneksi. Sieltä hän aloitti nousun kohti kärkeä ja saapui ruutulipulle kuudentena.
– Eihän tämä mikään hyvä tulos ole. Viides sija oli lähellä, mutta edellä ajava peitti koko ajan niin ettei sitä päässyt ohittamaan.
Sarjataulukossa Patrik Pasma on kuudentena. British F4 Championship -sarjassa ajetaan yhteensä 30 kisalähtöä kymmenen viikonlopun aikana. Kauden päätösosakilpailu ajetaan kahden viikon päästä Brands Hatchissa.
– Meillä on vauhtia ja sekä auto että kuski on huippukunnossa. Brandsin GP-rata on mun suosikki, siellä pistetään sitten kaikki peliin!
Kilpailun tulokset sekä sarjapistetaulukko löytyvät täältä
www.patrikpasma.com
www.fiaformula4.com
www.facebook.com/PasmaPatrik
Teksti: Anu Haapalainen