Arden Motorsport -tiimissä kilpailevalle Pasmalle kesätauko on selkeästi tehnyt hyvää. Ensimmäistä kauttaan sarjassa kilpaileva kuljettaja saavutti viikonlopun ensimmäisessä kilpailulähdössä kauden parhaan sijoituksensa ollen kuudes. Tästä huolimatta ruutulipulla nähtiin varsin pettynyt kuljettaja.

– Starttasin kisaan seiskaruudusta. Olin noussut jo neljänneksi, mutta sitten turva-auto tuli radalle ja sen poistuttua menetin yhden sijan. Viides sija ja parhaan rookien podium-paikka oli ihan otettavissa, mutta viimeisen kierroksen viimeisessä mutkassa kaveri meni ohi. Harmittaa ihan älyttömästi, manasi pettynyt Pasma maalissa.

Ennen kisaa käydyissä harjoitussessioissa Patrik Pasma ajoi Top10-vauhtia. Ensimmäinen aika-ajo meni harmittavasti mönkään radalla sattuneiden tapahtumien sekä tiimit yllättäneen sateen vuoksi. Kisassa Pasma nosti sijoitustaan viidellä ollen lopulta viidestoista. Sarjapisteissä Pasma on sijalla 13, yhteensä sarjassa kilpailee 25 kuljettajaa.

– Vauhti alkaa olla kohdallaan, nyt pitäisi saada kokonainen ehjä kisaviikonloppu, toteaa Pasma.

Seuraavan kerran ehjä kisaviikonloppu on mahdollista saada elo-syyskuun vaihteessa Saksan Nürburgringillä. Yhteensä Formula Renault Eurocup -sarjassa ajetaan kymmenen osakilpailua. Kausi alkoi huhtikuussa Monzasta ja päättyy lokakuun lopulla Abu Dhabiin.

Teksti: Anu Haapalainen

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste