Vanajanlinna rallin voittoon kaasutteli ralliautoilun kolminkertainen Suomen Mestari Juha Salo Mitsubishi Lancer Evolution IX ralliautollaan. Lahtelaisen Petri Lehtovirta Racingin kohtalona oli teknisen vian seurauksena jättää leikki kesken kilpailun neljännellä pikataipaleella. Näin erittäin värikkäiden vaiheiden jälkeen Subaru Impreza WRX STi ralliautoa ohjastanut Petri Lehtovirta II-kuljettajansa Juha Kanervan kanssa joutuivat rankasti pettymään kauden avaukseensa. Heidän kilpailunsa oli päättyä jo nuotituspäivänä.

– Jos koskaan aion kirjoittaa kirjan, olisi kauden 2008 Vanajanlinna ralli varmasti oiva aihe siihen. Vastoinkäymiset ennen kilpailua ja vastoinkäymiset myös kilpailun aikana antaisivat romaanin verran sisältöä. Tämä ralli on varmasti se, mikä muistetaan vanhalla iällä vielä kiikkustuolissakin, humorisoi Lehtovirta.

Vastoinkäymiset alkoivat torstaina ralliauton viimeistelytarkastuksessa ilmenneen vaihdelaatikkovian seurauksena. Öljyvuoto ilmaisi asian ja tarkemmissa tutkimuksissa osa vaihdelaatikon rattaista oli saanut tarpeekseen. Perjantaina tiimin kuljettajien suunnatessa tutustumaan rallin reittiin, lähti tiimin huoltohenkilökunta viemään askia korjattavaksi laatikkosepälle. Sieltä palattuaan ja tiimin parsittua auton kasaan edessä oli matka moottorisäätöihin, jotka alkoivat myöhästyneen aikataulun vuoksi kilpailua edeltäneenä yönä.

Eikä tässä vielä kaikki. Moottorisäädöissä selvisi turbon palava halu siirtyä eläkkeelle. Hevosvoimat halusivat laukata, mutta vääntömomentit olivat turbovian seurauksena teillä tietämättömillä. Piinallisten taisteluiden ja säätämisen jälkeen tiimin huolto toi auton kilpailupaikalle aamulla kukonlaulun aikaan. Ongelmista tietoisena ollut kuljettajakaksikko teki turbomurheesta huolimatta päätöksen startata kilpailuun.

Eikä tässäkään vielä kaikki. Avauspätkän tehottomalla autolla taivaltanut kaksikko koki kilpailun toisella pikataipaleella rengasrikon, jota pysähtyivät erikoiskokeella vaihtamaan. Pahaksi onnekseen tunkki oli kilpailun ennakkokiireissä jäänyt autosta tarkistamatta, jolloin renkaan vaihdosta muodostui pieni ongelma. Aikansa dilemman parissa pyörittyään ystävällinen rallikatsoja kaivoi apuvälineen autonsa siviiliautonsa takakontista ja matka kohti pikataipaleen maalia saattoi jatkua. Normaalisti kuljettajakaksikolla menee renkaanvaihtoon noin kaksi minuuttia, mutta nyt tunkkiongelman seurauksena vaihtotöihin hupeni lähemmäs 10 minuuttia.

Koska toiveet menestymisestä oli saatu haudata, päätti tiimi kuitenkin määrätietoisesti jatkaa kilpailemista, sillä lukuisa määrä A-ryhmän kanssakilpailijoita oli myös joutunut jättämään leikin kesken. Näin ongelmista huolimatta mahdollisuudet yltää palkintosijoille olivat kasvaneet. Lehtovirta Racingin matka kuitenkin päättyi neljännellä pikataipaleella ilmaantuneeseen tekniseen vikaan eli perärikkoon. Tätä vikaa ei voitu korjata pikataipaleella ja näin leikki oli jätettävä harmillisesti kesken.

– Olipa melkoinen ralliviikonvaihde, joka päättyi syvään pettymykseen. Jos jossitella haluaa, niin mikäli olisimme maaliin saakka edes jotenkin päässeet nilkuttamaan, olisimme saaneet A-ryhmän kolmanneksi korkeimmat palkinnot. Mutta palkintohan se tosin on tämäkin, sillä nyt säästettiin seuraavan kilpailun keskeytys sen toisella pikataipaleella tapahtuvaan perärikkoon, nauratteli Lehtovirta.

Seuraavaksi tiimillä on edessään huoltojumppaa niin turbon kuin rikkoontuneen perävälityksen kanssa.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste