Rallicrossin SM-sarja käynnistyi Vetelin Kemoralla värikkäissä merkeissä. Osan väristä tarjosi säiden haltija, joka järjesti kisaväelle niin sadetta, tuulta kuin lopulta aurinkoakin.
Värikkyyttä järjestivät myös kilpailijat. Kaikkien luokkien ratkaisufinaaleissa nähtiin kovia otteita ja taistelun melskettä.

Raahen Ari Perkiömäki otti pääluokan eli Super Carin voiton huiman taistelun jälkeen. Hän otti lisälenkin aikaisemmin kuin uhkaajansa ja pääsi näin maalisuoralla puolen autonmitan verran ykköspaikalle. Viime vuoden mestari, Valkealan Atro Määttä johti siihen saakka, mutta ajoi lisälenkin viimeisellä kierroksella. Lisälenkiltä tultaessa autot olivat rinta rinnan, mutta Perkiömäen ajokilla oli kovempi vauhti.
-Tiukalle meni. Huomasin, että sain Määttää kiinni ja päätin ajaa niin kovaa kuin mahdollista. Lähtö ei itseltäni onnistunut, niinpä jouduin taistelemaan itseni kakkossijalle.
Siellä häämötti edessä Määtän auton peräpää. Perkiömäki kiristi tahtia ja nousi viimeiselle kierrokselle lähdettäessä jo iskuetäisyydelle.

Kolmanneksi ajoi Harri Arola, jonka auto kärsi lämpöongelmista. Hyvissä asemissa ollut Martti Simonen putosi kuudenneksi, kun auton ohjaustehostin putosi pelistä. Maaliin ajaessaan Simonen näyttikin, että kädet ovat aivan loppu.

Neljäs oli Pekka Keski-Korsu, viides Mika Vaaranmaa.

Kaksivetoisten SRC-luokassa nähtiin paljon tilanteita. Ykköseksi nousi viime vuoden mestari Joni-Pekka Rajala, kakkossijalle Ville Mikkola. Finaalissa Juha-Pekka Mattilalle annettiin musta lippu tönimisestä, kolmantena maaliin tullut Peter Helenius puolestaan menetti melkoisen palan auton takapäätä. Kun tämä roikkui radalla, sai Helenius mustaoranssin lipun eli suoritus hylättiin.
-Kyllä meni tarkalle. Autosta loppui sähkö ja koko ajan jännitin, milloin sammuu. Autossa on sähköinen ohjaustehostin, virta oli niin vähissä että ohjaus alkoi käydä raskaaksi. Mutta hieno alku kaudelle! Näin totesi Joni-Pekka Rajala.

Autokrossissa Nivalan Riku Hietamäen ajokin vetoakseli hajosi lähdössä. Paalupaikkamiehen peli oli siinä. Sitten Jarno Kukkola ja Jukka Lassila ottivat mittaa toisistaan. Kukkolan auto hajosi. Lassilalle musta lippu eli hylkäys. Niinpä kisassa leivottiin yllätysvoittaja. Ville Rautiainen ajoi Ford Escortilla ykköseksi, toki Rautiainen oli jo alkuerissä vauhdissa ajaen toiseksi parhaalle lähtöpaikalle.
Kakkoseksi ajoi sarjan ulkopuolelta satakuntalainen Paavo-Petteri Männistö, kolmanneksi Parkanon Henri Mäkelä

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste