– Aloitimme rauhassa ja vähän katselimme tilanteita ja muiden vauhtia. Iltapäivällä rykäistiin vauhtiin pykälä lisää. Virheitä ei tapahtunut eikä rengasrikkojaan tullut. Olen ihan tyytyväinen, Pinomäki sanoi perjantai-illan huollossa.


Pinomäki ajaa N-ryhmän autolla. Juniorisarjan ykkösautot ovat kuitenkin A-ryhmän vireessä. Suuristakin teknisistä eroavaisuuksia huolimatta Pinomäki jätti näitä nk. ”Super1600” –autojakin taakseen. Oman luokkansa autoista Pinomäki oli selkeä ykkönen. Junioreiden johdossa ajaa kahden vuoden takainen junioreiden maailmanmestari Per-Gunnar Andersson.


– Toiseen kertaan ajettavilla erikoiskokeilla autojen erot tulevat rajummin esiin. Meidän autolla pitää ajaa jo tosi tarkasti ja varoa uria. Jatkamme samalla taktiikalla. Jos alkaa riehua ja nostaa vauhtia, niin voi olla, että sunnuntai jää näkemättä. Maalintulo on edelleen päätavoitteitamme, Pinomäki muistutti.


Lauantaina, rallin toisena ajopäivänä, ohjelmassa on seitsemän erikoiskoetta.


Teksti: Miiro Koivula

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste