Automobile de Faleyrasin radalla on paljon ohituspaikkoja ja siten myös itse kisassa nähtiin paljon ohituksia ja kovia kamppailuja. Kilpailu oli kovaa vääntöä alusta loppuun saakka. Kovan taiston jälkeen neljännellä sijalla ollut Pinomäki teki pienen ajovirheen kilpailun lopussa. Kurvi meni hieman pitkäksi ja Pinomäki ajautui ajolinjasta syrjään. Kilpakumppanit käyttivät tilanteen hyödyksi ja Pinomäki putosi lopulta harmillisesti kilpailun kuudennelle sijalle.
”Sijoitukseen en luonnollisestikaan ole tyytyväinen, mutta muutoin kilpailuviikonloppu tarjosi alkueristä lähtien vauhdikkaat kaksi päivää, jossa ohituksia ja kovia kamppailuja oli jatkuvasti. Oli kilpailullisesti hieno viikonloppu, vaikka sijoitus ei ollutkaan paras mahdollinen” kertaili Pinomäki viikonlopun päätteeksi. Ensi viikonloppuna Pinomäellä on vuorossa toinen Ruotsin rallicross sarjan osakilpailu Arvika:ssa 28–29 päivä toukokuuta.