Flunssan kourissa kisannut Hautamäki oli kartanlukijansa Enni Mälkösen kanssa ajamassa luokan neljännestä tilasta, kunnes viimeisellä erikoiskokeella kolmantena ollut Esa Ruotsalainen joutui keskeyttämään tekniseen vikaan.

– Subaru tuntui kilpailun aikana ihan hyvältä. Pitkällä, 36-kilometrisellä erikoiskokeella alkoi autosta jarrut lämpenemään, muita suurempia ongelmia ei auton kanssa ollut, Hautamäki kertoi.

– Neljän erikoiskokeen jälkeen matkaa eteen ja taakse oleviin kilpailijoihin oli puoli minuuttia, joten järkevää oli ajaa samaa vauhtia maaliin, Järviseudun Urheiluautoilijoita edustava Hautamäki pohti tilannetta ennen kahta viimeistä erikoiskoetta.

– Tämäkin kilpailu osoitti, että sarjassa tilanne voi yhden kilpailijan keskeytyksen myötä muuttua nopeasti, minuutin ja 0,9 sekuntia luokan voittaneelle Henrik Pietariselle jäänyt Hautamäki muistutti.

SM2-luokan pistetilanne: 1. Esa Ruotsalainen 52. 2. Henrik Pietarinen 50. 3. Ville Hautamäki 50.

SM-sarja jatkuu toukokuun 18.-19. Kouvolassa.

Teksti: Vesa Rauhala

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste