– Koska aloitimme kautemme vasta Pärnusta, niin kyllähän siinä monenlaista säätöä oli ja aika-ajoissa pientä ongelmaa oli, joten siksi vasta kymmenes ruutu. Kisaan asetettiin tavoitteeksi pääsy kuuden joukkoon, Halen kertaa.
Perjantain ekassa kisassa Halen sijoittui hienosti neljänneksi ja viikonlopun toisen osakilpailun lähtöruutu perustui ensimmäisen kisan aikojen mukaan ja lähtöruutu oli kahdeksas.
– Kisan alussa noustiin hyvin neljän joukkoon ja vikalla kierroksella nousin jo kolmanneksi, mutta toiseksi viimeisessä mutkassa oli sen verran hässäkkää, että kaveri painoi ohi, Halen kertoo.
Viikonlopun viimeiseen lähtöön lähtöruutu oli peräti toinen, joten odotukset olivat korkealla. Kolmannessa lähdössä Halen kamppailikin tiukasti kärkisijoista.
– Lähtö onnistui hyvin ja kärjessäkin oltiin, mutta pääsääntöisesti kolmen joukossa ajettiin. Viimeisillä kierroksilla tuli taas putoaminen neljänneksi ja kultainen ananas jäi neljännestä sijasta taas käteen, Halen toteaa.
Vaikka tuloksena oli viikonlopulta kolme neljättä sijaa, kokee Halen viikonlopun olleen erittäin lupaava. Sarjataulukossa Halen on tällä hetkellä kolmantena.
– Vikassa lähdössä meille merkittiin kisan nopein kierros, joten hyvässä iskussa ollaan ja mekaanikko on tehnyt hyvää duunia. Ollaan vielä hyvin Pohjois-Euroopan mestaruustaistossa mukana ja tästä on hyvä jatkaa Riikaan. Puita uuniin ja töttöröö, Halen lupaa.
Ihan vailla pohjaa ei Halenin lupaukset ole, koska Pärnussa tuloslistalla taakse jäi mm. Le Mans -sarjaa ajava latvialaiskuljettaja Konstantins Calko. Suomalaisittain viikonloppu oli menestyksekäs. Henri Tuomaala voitti ensimmäisen kisan ja Veli-Pekka Karttunen kaksi seuraavaa.
Seuraavat kisat:
Riika. Latvia 9.-10.7.
Ahvenisto, Suomi 10.-11.9.
Teksti ja kuvat: Alex Way Racing